Tuotatko virvoitusta toisille?

ANTI-LIBANONIN vuorijonon eteläpäässä kohoaa majesteettinen Hermoninvuori 2814 metrin korkeuteen merenpinnasta. Vuoren huippu on suurimman osan vuodesta lumen peitossa, ja siksi sen yli kulkeva lämmin, kostea ilma tiivistyy öisin kasteeksi. Kaste laskeutuu alemmilla rinteillä kasvaville jalokuusille ja hedelmäpuille sekä alhaalla oleville viinitarhoille. Muinaisessa Israelissa pitkän kuivan kauden aikana kasvit saivat suurimman osan tarvitsemastaan kosteudesta tuollaisesta kasteesta.

Eräässä Jehovan henkeyttämässä laulussa hänen palvojiensa virvoittavaa ykseyttä verrataan ”Hermonin kasteeseen, joka laskeutuu Siionin vuorille” (Psalmit 133:1, 3). Aivan kuten Hermon antaa virvoittavaa kosteutta kasvillisuudelle, mekin voimme tuottaa virvoitusta tapaamillemme ihmisille. Kuinka voimme onnistua siinä?

Jeesuksen esimerkki

Jeesus Kristus teki toisiin syvän vaikutuksen. Lyhytkin tapaaminen hänen kanssaan saattoi olla hyvin virvoittava. Esimerkiksi evankeliuminkirjoittaja Markus kertoo Jeesuksesta: ”Hän otti lapset syliinsä ja alkoi siunata heitä, samalla kun hän pani kätensä heidän päälleen.” (Markus 10:16.) Miten virvoittavaa sen onkaan täytynyt olla noille lapsille!

Kun Jeesus vietti viimeistä iltaansa ihmisenä maan päällä, hän pesi opetuslastensa jalat. Hänen nöyryytensä on varmasti koskettanut heidän sydäntään. Sitten Jeesus sanoi heille: ”Minä annoin teille mallin, jotta tekin tekisitte niin kuin minä tein teille.” (Johannes 13:1–17.) Heidänkin tuli siis olla nöyriä. Vaikka apostolit eivät heti tajunneet näiden sanojen merkitystä vaan alkoivat myöhemmin tuona iltana kiistellä siitä, kuka heistä näytti olevan suurin, Jeesus ei ärsyyntynyt. Sen sijaan hän kärsivällisesti auttoi heitä korjaamaan ajatteluaan. (Luukas 22:24–27.) Silloinkaan ”kun häntä herjattiin, hän ei ryhtynyt herjaamaan takaisin. Kun hän kärsi, hän ei ryhtynyt uhkailemaan, vaan jätti aina itsensä sen huomaan, joka tuomitsee vanhurskaasti.” Jeesuksen esimerkki toisten virvoittamisesta on jäljittelemisen arvoinen. (1. Pietarin kirje 2:21, 23.)

Jeesus sanoi: ”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte virvoituksen sielullenne.” (Matteus 11:29.) Kuvittelehan, että olisit saanut olla Jeesuksen opetettavana. Kun Jeesus oli opettanut kotiseutunsa ihmisiä heidän synagogassaan, he olivat perin pohjin hämmästyneitä ja sanoivat: ”Mistä tämä on saanut tällaisen viisauden ja nämä voimateot?” (Matteus 13:54.) Lukemalla Jeesuksen elämästä ja palveluksesta voimme oppia paljon toisten virvoittamisesta. Pohditaanpa Jeesuksen erinomaista esimerkkiä rakentavasta puhetavasta ja toisten auttamisesta.

Rakentava puhetapa

On huomattavasti helpompaa hajottaa kuin rakentaa talo. Sama pätee puhetapaamme. Koska olemme epätäydellisiä, meillä kaikilla on vikoja ja puutteita. Kuningas Salomo sanoi: ”Maan päällä ei ole vanhurskasta ihmistä, joka tekee jatkuvasti hyvää eikä tee  syntiä.” (Saarnaaja 7:20.) Ei ole kovinkaan vaikeaa havaita toisten heikkouksia ja esittää niistä repiviä huomautuksia (Psalmit 64:2–4). Puhetavan säilyttäminen rakentavana vaatii toisaalta taitoa.

Jeesus käytti kieltään rakentavasti. Hän tuotti ihmisille hengellistä virvoitusta julistamalla heille Valtakunnan hyvää uutista (Luukas 8:1). Lisäksi Jeesus virvoitti niitä, joista tuli hänen opetuslapsiaan, ilmaisemalla heille taivaallisen Isänsä (Matteus 11:25–27). Ei ihme, että ihmiset hakeutuivat Jeesuksen seuraan.

Kirjanoppineet ja fariseukset sitä vastoin eivät ottaneet huomioon toisten tarpeita. Jeesus sanoi: ”He pitävät huomattavimmasta paikasta illallisilla ja etumaisista istuimista synagogissa.” (Matteus 23:6.) He todellisuudessa ylenkatsoivat tavallista kansaa ja sanoivat: ”Tämä ihmisjoukko, joka ei tunne Lakia, on kirottua.” (Johannes 7:49.) Tuollainen asenne ei varmasti virvoittanut ketään.

Puhetavastamme heijastuu usein se, millaisia olemme sisäisesti ja mitä ajattelemme toisista. Jeesus sanoi: ”Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvästä aarteesta esiin hyvää, mutta paha tuo pahastaan esiin pahaa, sillä sydämen kyllyydestä hänen suunsa puhuu.” (Luukas 6:45.) Kuinka siis voimme pitää puheemme virvoittavana?

Ensinnäkin on hyvä pysähtyä ajattelemaan ennen kuin avaa suunsa. Sananlaskujen 15:28:ssa todetaan: ”Vanhurskaan sydän miettii vastatakseen.” Tällaiseen miettimiseen ei tarvitse käyttää pitkää aikaa. On yleensä suhteellisen helppo päätellä etukäteen, kuinka sanamme vaikuttavat. Saattaisimme kysyä itseltämme: Onko se, mitä aion sanoa, rakkaudellista? Onko se totta vai pelkkää kuulopuhetta? Onko se ”sana oikeaan aikaan”? Virvoittaako ja rakentaako se muita? (Sananlaskut 15:23.) Jos tulemme siihen tulokseen, että ajatus on kielteinen tai tilanteeseen sopimaton, meidän pitäisi päättäväisesti karkottaa se mielestämme. Vielä parempi olisi pyrkiä sanomaan jotakin sopivaa ja myönteistä. Harkitsemattomat sanat muistuttavat ”miekan pistoja”, mutta rakentava puhe on ”lääkitystä” (Sananlaskut 12:18).

Toinen apukeino on keskittyä siihen, mikä tekee palvojatovereistamme arvokkaita Jumalan silmissä. Jeesus sanoi: ”Kukaan ei voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on lähettänyt minut, vedä häntä.” (Johannes 6:44.) Jehova näkee hyvää kaikissa uskollisissa palvelijoissaan – niissäkin, joilla saattaa meidän mielestämme olla vaikea luonne. Kun tietoisesti pyrimme havaitsemaan heidän hyvät ominaisuutensa, meillä on syytä puhua heistä rakentavaan sävyyn.

Toisten auttaminen

Jeesus ymmärsi täysin, millaisessa ahdingossa sorretut ihmiset olivat. ”Nähdessään ihmisjoukot hän tunsi sääliä heitä kohtaan, koska he olivat kiusattuja ja sysittyjä niin kuin lampaat ilman paimenta.” (Matteus 9:36.)  Mutta Jeesus ei pelkästään nähnyt heidän säälittävää tilaansa; hän teki jotakin heidän hyväkseen. Hän esitti kutsun: ”Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette kuormitettuja, niin minä virvoitan teidät.” Hän myös vakuutti: ”Minun ikeeni on miellyttävä ja minun kuormani on keveä.” (Matteus 11:28, 30.)

Me elämme nykyään ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä” (2. Timoteukselle 3:1). Monia painaa ”tämän asiainjärjestelmän huoli” (Matteus 13:22). Toisten taakkana ovat omat ahdistavat olosuhteet (1. Tessalonikalaisille 5:14). Kuinka voimme tuoda virvoitusta niille, jotka tarvitsevat sitä? Kristuksen tavoin voimme keventää heidän kuormaansa.

Jotkut pyrkivät huojentamaan mieltään puhumalla ongelmistaan. Jos masentuneet pyytävät meiltä apua, varaammeko aikaa kuunnellaksemme heitä huolellisesti? Empaattinen kuunteleminen vaatii itsekuria. Meidän täytyy keskittyä siihen, mitä keskustelukumppanimme sanoo, sen sijaan että ajattelisimme omaa vastaustamme tai ratkaisua esillä olevaan ongelmaan. Osoitamme välittävämme hänestä kuuntelemalla tarkkaavaisesti, säilyttämällä katseyhteyden ja hymyilemällä, kun se on sopivaa.

Kristillisessä seurakunnassa on paljon tilaisuuksia toisten uskovien rohkaisemiseen. Kun esimerkiksi olemme kokouksessa valtakunnansalissa, voimme mennä niiden luo, jotka kamppailevat terveysongelmien kanssa. Joskus heitä kenties rohkaisee jo se, että vaihdamme heidän kanssaan muutaman kannustavan ajatuksen ennen kokousta tai sen jälkeen. Lisäksi omassa kirjantutkisteluryhmässämme voimme osoittaa kiinnostusta niitäkin kohtaan, jotka eivät ole läsnä. Voisimme vaikkapa soittaa heille ja kysyä heidän vointiaan tai tarjota heille apua. (Filippiläisille 2:4.)

Kristityillä vanhimmilla on paljon vastuuta seurakunnassa. Kevennämme suuresti heidän kuormaansa, kun olemme yhteistoiminnallisia ja huolehdimme nöyrästi tehtävistä, joita saamme. Jumalan sanassa kehotetaan: ”Olkaa tottelevaisia niille, jotka ottavat johdon teidän keskuudessanne, ja olkaa alistuvaisia, sillä he valvovat teidän sielujanne sellaisina, jotka tulevat tekemään tilin, jotta he voisivat tehdä sitä iloiten eikä huokaillen, sillä tämä olisi teille vahingollista.” (Heprealaisille 13:17.) Osoittamalla alttiutta voimme virvoittaa niitä, ”jotka johtavat hyvin” (1. Timoteukselle 5:17).

Älä säästele hyviä sanoja ja tekoja

Virvoittava kaste muodostuu lukemattomista pienen pienistä vesipisaroista, jotka ilmaantuvat kuin tyhjästä. Samalla tavoin vain yksi jalomielinen tekomme ei todennäköisesti virvoita toisia yhtä suuressa määrin kuin se, että ilmaisemme kaiken aikaa samanlaisia ominaisuuksia kuin Kristus ilmaisi.

Apostoli Paavali kirjoitti: ”Olkoon teillä veljellisessä rakkaudessa hellä kiintymys toisiinne. Ottakaa johto kunnian osoittamisessa toisianne kohtaan.” (Roomalaisille 12:10.) Noudattakaamme Paavalin neuvoa ja tuottakaamme sekä sanoillamme että teoillamme todellista virvoitusta toisille.

[Kuvat s. 16]

Hermon antaa virvoittavaa kosteutta kasvillisuudelle.

[Kuva s. 17]

Kuuntelemalla empaattisesti virvoitamme toisia.