Kun kokoaikainen saarnaaja Charlotte White saapui Kentuckyssa Yhdysvalloissa sijaitsevaan Louisvilleen kuljettaen mukanaan pyörillä varustettua matkalaukkua, näkymä herätti aikamoista kohua.

ELETTIIN vuotta 1908, ja sisar White totisesti keräsi kaupunkilaisten katseita uudella keksinnöllä – Sarastus-kärryllä. ”Ihmiset puhuivat siitä”, hän kertoi, ”ja sain osakseni melkoisesti huomiota”.

Raamatuntutkijat, joiksi Jehovan todistajia siihen aikaan kutsuttiin, näkivät tarpeelliseksi kertoa oppimistaan kallisarvoisista Raamatun totuuksista toisille. Monet olivat saaneet raamatullista tietoa lukemalla Tuhatvuotissarastus-kirjasarjaa (kutsuttiin myöhemmin myös Raamatun tutkielmiksi). Ne kristityt, jotka halusivat ja pystyivät, matkustivat laajalla alueella – kaupungeissa, kylissä ja maaseudulla – ja levittivät näitä Raamatun tutkimisen apuneuvoja toisille innokkaille lukijoille.

Vuonna 1908 sisar White ja muut uutterat Valtakunnan julistajat tarjosivat kuusiosaista, kangaskansiin sidottua kirjasarjaa 1 dollarin 65 sentin korvauksesta. He eivät jättäneet kirjoja saman tien vaan ottivat vastaan tilauksia ja toimittivat kirjat tilaajille myöhemmin – yleensä palkkapäivänä – tuota pientä painokulukorvausta vastaan. Eräs vastustaja jopa valitti sitä, miten vähän näistä kirjoista joutui maksamaan!

Malinda Keefer muistaa, että häneltä tilattiin 200–300 kirjaa viikossa. Mutta Sarastus-kirjojen suuri suosio synnytti pulman. Olihan pelkästään kuudennessa osassa 740 sivua! ”Viisikymmentä  kirjaa painaa parikymmentä kiloa”, Vartiotornissa myönnettiin. Siksi niiden kuljettaminen oli ”liian suuri rasitus” varsinkin sisarille.

Ratkaisuksi tähän pulmaan veli James Cole kehitteli taitettavan, kaksipyöräisen kehikon, johon voitiin ruuvata kiinni matkalaukku. Kun keksijän itsensä ei enää tarvinnut raahata painavia kirjalaatikoita, hän huomautti: ”Nyt hartiani säästyvät kolotukselta.” Hän esitteli tämän uuden välineen ihastuneelle yleisölle vuonna 1908 raamatuntutkijoiden konventissa Cincinnatissa Ohiossa. Poikkitangon kummassakin päässä oleviin nuppeihin oli kaiverrettu nimi ”Sarastus-kärry”, koska kärryllä kuljetettiin pääasiassa Tuhatvuotissarastus-kirjasarjan osia. Pienen harjoittelun jälkeen kymmeniä kirjoja sisältävän matkalaukun liikutteleminen sujui helposti yhdellä kädellä. Kärryn korkeus oli säädettävissä, ja sen pyörät pyörivät myös päällystämättömillä teillä. Kenttäpäivän jälkeen kumirenkaiset pyörät voitiin taittaa matkalaukun sivua vasten kotimatkan ajaksi, joka tehtiin jalan tai raitiovaunulla.

Kokoaikaisessa palveluksessa olevat sisaret saivat Sarastus-kärryn ilmaiseksi, mutta muille se maksoi 2 dollaria 50 senttiä. Sisar Keefer, josta on kuva tällä sivulla, oppi käyttämään Sarastus-kärryä niin hyvin, että hän pystyi vetämään täyttä matkalaukkua yhdellä kädellä ja kantamaan kirjalaukkua toisella. Koska hän tapasi eräässä pennsylvanialaisessa kaivoskaupungissa monia vastaanottavia ihmisiä, hän meni kirjoja jaellessaan Alleghenyjoen sillan toiselle puolelle tavallisesti kolme tai neljä kertaa päivässä.

1980-luvun lopulla muuan lentokapteeni keksi pyörillä varustetun matkalaukun, ja se on nykyään yleinen näky lentokentillä ja vilkkailla kaupunkien kaduilla. Mutta jo noin sata vuotta sitten innokkaat raamatuntutkijat olivat luultavasti mielissään uteliaiden tarkkailijoiden katseista, kun he Sarastus-kärryt mukanaan kylvivät kallisarvoisia Raamatun totuuden siemeniä.

[Huomioteksti s. 32]

Kirjoja jaellessaan sisar Keefer meni sillan toiselle puolelle tavallisesti kolme tai neljä kertaa päivässä.

[Huomioteksti s. 32]

Sarastus-kirjojen jakelu helpottui.