ON ILO nähdä, että kasvava joukko nuoria todistajia yksinkertaistaa elämäntyyliään voidakseen lisätä sananpalvelustaan (Matt. 6:22). Mitä muutoksia he tekevät? Millaisia esteitä he kohtaavat? Tutustumme nyt muutamiin veljiin ja sisariin, jotka palvelevat parhaillaan Meksikossa.

Yhdysvaltalaiset Dustin ja Jassa menivät naimisiin tammikuussa 2007. Pian sen jälkeen he toteuttivat pitkäaikaisen unelmansa ja ostivat purjeveneen asuakseen siinä ympärivuotisesti. He ankkuroivat veneensä Tyynenmeren tuntumaan lähelle Oregonin osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitsevaa viehättävää Astorian kaupunkia, jota ympäröivät metsäiset kukkulat ja lumihuippuiset vuoret. ”Minne tahansa katsoi, maisemat olivat henkeäsalpaavat”, Dustin kertoo. Pariskunnasta tuntui, että he elivät yksinkertaista elämää Jehovaan luottaen. Asuivathan he 8-metrisessä veneessä, tekivät osa-aikatyötä, kuuluivat vieraskieliseen seurakuntaan ja palvelivat ajoittain osa-aikaisina tienraivaajina. Jonkin ajan kuluttua he kuitenkin totesivat pettävänsä itseään. ”Sen sijaan, että olisimme tukeneet seurakuntaa, meillä oli kädet täynnä työtä korjatessamme venettämme”, Dustin sanoo. ”Tiesimme, että jos todella  halusimme antaa Jehovalle etusijan elämässämme, meidän täytyi tehdä muutos.”

Jassa lisää: ”Ennen naimisiinmenoa asuin Meksikossa ja kuuluin englanninkieliseen seurakuntaan. Nautin siellä palvelemisesta ja halusin muuttaa sinne takaisin.” Vahvistaakseen haluaan palvella ulkomailla Dustin ja Jassa alkoivat perheen palvontaillassa lukea sellaisiin maihin muuttaneiden veljien ja sisarten elämäkertoja, joissa pellot olivat valmiita elonkorjuuta varten (Joh. 4:35). ”Halusimme kokea samanlaista iloa”, Dustin sanoo. Kuultuaan Meksikossa asuvilta ystäviltään, että siellä vastikään perustettu ryhmä tarvitsi apua, Dustin ja Jassa tekivät päätöksen. He ottivat lopputilin työpaikoistaan, myivät purjeveneensä ja muuttivat Meksikoon.

Dustin ja Jassa asettuivat Tecománin kaupunkiin, joka sijaitsee Astorian tavoin lähellä Tyyntämerta, mutta yli 4 300 kilometriä etelämpänä. ”Viileän tuulenvireen ja vuoristomaisemien sijaan täällä on paahtavan kuumaa, ja sitruunapuita näkyy silmänkantamattomiin”, Dustin kuvailee. Aluksi he eivät löytäneet ansiotyötä. Heikon rahatilanteensa vuoksi he söivät riisiä ja papuja kahdesti päivässä viikko toisensa jälkeen. Jassa kertoo: ”Juuri kun ruokavaliomme alkoi tuntua sietämättömältä, raamatuntutkisteluoppilaamme rupesivat antamaan meille mangoja, banaaneja, papaijoita ja tietysti kassikaupalla sitruunoita.” Aikanaan pariskunta sai työtä taiwanilaisesta kieliopistosta, joka toimii internetin välityksellä. He ansaitsevat siitä päivittäisiin tarpeisiinsa enemmän kuin kylliksi rahaa.

Miltä uusi elämäntyyli tuntuu Dustinista ja Jassasta? ”Tämä muutto oli parasta mitä meille on koskaan tapahtunut”, he sanovat. ”Suhteemme Jehovaan ja toisiimme on vahvempi kuin saatoimme kuvitella mahdolliseksi. Teemme päivittäin paljon asioita yhdessä: käymme kenttäpalveluksessa, keskustelemme tutkisteluoppilaidemme tarpeista ja valmistaudumme kokouksiin. Meitä eivät myöskään vaivaa samanlaiset paineet kuin aiemmin.” He lisäävät: ”Emme koskaan täysin ymmärtäneet, miten totuudenmukainen on psalmin 34:8 lupaus: ’Maistakaa ja nähkää, että Jehova on hyvä.’ ”

Yli 2 900 naimatonta tai naimisissa olevaa veljeä ja sisarta, joista monet ovat 20–40-vuotiaita, on muuttanut palvelemaan sellaisille Meksikon alueille, joilla on yhä suuri tarve Valtakunnan julistajista. Miksi kaikki nämä todistajat ovat ottaneet vastaan niin haastavan työn? Kun joillekin heistä  esitettiin tämä kysymys, he kertoivat kolme pääasiallista syytä. Mitä nämä syyt ovat?

He haluavat osoittaa rakkautta Jehovaa ja lähimmäisiään kohtaan. Leticia kastettiin 18-vuotiaana. Hän kertoo: ”Kun vihkiydyin Jehovalle, ymmärsin sen merkitsevän hänen palvelemistaan koko sydämestäni ja koko sielustani. Ilmaistakseni kokosydämisen rakkauteni Jehovaa kohtaan halusin käyttää enemmän aikaani ja energiaani hänen palvelemiseensa.” (Mark. 12:30.) Hermilo, joka avioitui myöhemmin Letician kanssa, oli vähän yli 20-vuotias muuttaessaan alueelle, missä tarvittiin lisää Valtakunnan julistajia. Hän toteaa: ”Ymmärsin, että paras keino osoittaa lähimmäisenrakkautta on auttaa ihmisiä täyttämään hengelliset tarpeensa.” (Mark. 12:31.) Niinpä hän jätti vauraan Monterreyn suurkaupungin, jossa hän oli työskennellyt pankissa ja viettänyt mukavaa elämää, ja muutti erääseen pikkukaupunkiin.

He toivovat voivansa tuntea todellista ja kestävää iloa. Pian kasteensa jälkeen Leticia palveli kuukauden erään kokeneen tienraivaajasisaren kanssa syrjäisessä kaupungissa. Leticia muistelee: ”Olin ihmeissäni. Sain paljon iloa nähdessäni, miten hyvin ihmiset ottivat Valtakunnan sanoman vastaan. Kuukauden lopussa minulle oli selvää, että juuri tähän työhön halusin käyttää elämäni.” Hieman yli 20-vuotiasta naimatonta sisarta Esslyä viehätti samoin tämäntyyppisestä palveluksesta saatava ilo. Jo lukiovuosinaan hän tapasi monia innokkaita todistajia, jotka palvelivat tarvealueilla. Hän sanoo: ”Kun näin noiden veljien ja sisarten iloiset kasvot, halusin elää samanlaista elämää kuin he.” Monet sisaret ovat reagoineet Esslyn tavoin. Meksikossa palveleekin tarvealueilla yli 680 naimatonta sisarta. He ovat hieno esimerkki niin nuorille kuin iäkkäillekin.

He haluavat elää tarkoituksellista ja tyydyttävää elämää. Lukion jälkeen Esslylle tarjottiin stipendiä yliopistoon. Ikätoverit kannustivat häntä tarttumaan tuohon tilaisuuteen ja tavoittelemaan ”normaalia elämää” – hankkimaan loppututkinnon, uran ja auton sekä käyttämään aikaa matkusteluun. Hän ei kuitenkaan noudattanut heidän neuvojaan. Essly sanoo: ”Huomasin, että kun useat kristityt ystäväni alkoivat tavoitella noita asioita, he eivät enää keskittyneet hengellisiin päämääriin. Näin myös, miten turhautuneita heistä lopulta tuli niiden ongelmien keskellä, joita he kohtasivat kietoutuessaan yhä enemmän tähän maailmaan. Halusin käyttää nuoruuteni palvelemalla Jehovaa täysillä.”

 Essly hankki jonkin verran lisäkoulutusta saadakseen sopivan työn, jolla elättää itsensä tienraivaajana. Sitten hän muutti alueelle, jossa Valtakunnan julistajia tarvittiin kipeästi. Hän alkoi jopa opiskella alueen ihmisten käyttämiä alkuperäiskieliä, otomia ja tlapanekia. Toimittuaan kolme vuotta syrjäisillä alueilla hän sanoo: ”Palveleminen tarvealueella on tuonut elämääni tyydytystä ja todellista merkitystä. Mikä tärkeintä, se on syventänyt suhdettani Jehovaan.” Kolmissakymmenissä oleva yhdysvaltalaispariskunta Phillip ja Racquel on samaa mieltä. ”Maailma muuttuu nopeassa tahdissa, ja elämä tuntuu usein epävakaalta. Mutta palveleminen siellä, missä monet yhä kuuntelevat Raamatun sanomaa, antaa elämälle selkeän tarkoituksen. Se on erittäin miellyttävää.”

Palveleminen tarvealueella on luonnollisestikin vaativaa. Yksi haaste on, miten tulla taloudellisesti toimeen. Onnistuakseen tässä täytyy olla halukas sopeutumaan paikallisiin olosuhteisiin. Kokenut tienraivaaja Verónica kertoo: ”Eräällä alueellani valmistin ja myin edullista pikaruokaa. Toisessa paikassa myin vaatteita ja leikkasin hiuksia. Tällä hetkellä huolehdin erään talon siivouksesta ja lisäksi opetan tuoreita vanhempia kommunikoimaan lastensa kanssa.”

Toiseen kulttuuriin ja erilaisiin tapoihin sopeutuminen voi olla erityisen vaikeaa, jos elää syrjäisellä alueella alkuperäisväestön parissa. Nahuatlinkielisellä alueella palvelleet Phillip ja Racquel havaitsivat tämän. ”Kulttuurierot olivat valtavat”, Phillip kertoo. Mikä auttoi heitä sopeutumaan? ”Keskityimme myönteisiin piirteisiin, joita näimme nahua-kansan parissa: heidän perhesuhteensa olivat läheisiä, ja he olivat vilpittömiä ja anteliaita toisiaan kohtaan.” Racquel lisää: ”Opimme paljon asuessamme tuon alkuperäisyhteisön keskuudessa ja palvellessamme yhdessä veljiemme ja sisartemme kanssa.”

Jos haluaisit palvella syrjäisillä tarvealueilla, miten voit valmistautua sitä varten? Veljet ja sisaret, joilla on kokemusta tämäntyyppisestä palveluksesta, sanovat: jo ennen muuttoa kannattaa yksinkertaistaa elämäntyyliään ja opetella olemaan tyytyväinen (Fil. 4:11, 12). Mitä muuta voisit tehdä? Leticia kertoo: ”Vältin työsuhteita, jotka olisivat sitoneet minut pitkäksi aikaa tiettyyn paikkaan. Halusin olla vapaa muuttamaan milloin tahansa ja minne tahansa tarvittaisiin.” Hermilo sanoo: ”Opettelin laittamaan ruokaa, pesemään pyykkiä ja silittämään.” Verónica selittää: ”Kun asuin vielä kotona vanhempieni ja sisarusteni kanssa, autoin siivoamisessa ja opettelin tekemään edullisia mutta ravitsevia aterioita. Totuttauduin myös elämään säästäväisesti.”

Yhdysvaltalaiset Levi ja Amelia, jotka ovat olleet naimisissa kahdeksan vuotta, kertovat yksityiskohtaisten rukousten auttaneen heitä valmistautumaan palvelukseen Meksikossa. Levi sanoo: ”Laskimme, kuinka paljon rahaa tarvitsisimme palvellaksemme vuoden ajan ulkomailla, ja pyysimme sitten rukouksessa, että Jehova auttaisi meitä ansaitsemaan juuri tuon summan.” Muutamassa kuukaudessa he olivat onnistuneet säästämään tarvitsemansa rahat ja muuttivat viipymättä. Levi kertoo: ”Jehova oli vastannut nimenomaiseen pyyntöömme, joten nyt oli meidän vuoromme tehdä oma osamme.” Amelia lisää: ”Arvelimme, että voisimme asua täällä ainoastaan yhden vuoden, mutta olemme olleet täällä jo seitsemän vuotta emmekä ajattelekaan lähteä pois. Täällä asuessamme saamme omakohtaisesti kokea Jehovan avun. Näemme joka päivä todisteita hänen hyvyydestään.”

Adamille ja Jenniferille, jotka muuttivat Yhdysvalloista palvelemaan englanninkielisellä kentällä Meksikossa, rukouksella oli ratkaisevan tärkeä merkitys. He suosittelevat: ”Älä odota täydellisiä olosuhteita. Tee halustasi palvella ulkomailla rukousasia ja toimi sitten rukoustesi mukaan. Yksinkertaista elämääsi, kirjoita sen maan haaratoimistoon, missä haluaisit palvella, ja laskettuasi kustannukset lähde liikkeelle!” * Jos teet näin, sinua odottaa jännittävä ja hengellisesti rikas elämä.