KYMMENISEN vuotta sitten Gregorio ja hänen vaimonsa Marilou, jotka olivat tuolloin vähän yli 30-vuotiaita, palvelivat tienraivaajina Manilassa ja tekivät samalla kokopäiväisesti ansiotyötä. Se ei ollut helppoa, mutta he onnistuivat siinä. Sitten Marilou ylennettiin johtotehtäviin pankissa, jossa hän työskenteli. ”Hyvien työpaikkojemme ansiosta saatoimme elää erittäin mukavasti”, hän toteaa. Itse asiassa pariskunnalla meni taloudellisesti niin hyvin, että he päättivät rakentaa unelmiensa talon erinomaiselle paikalle noin 20 kilometrin päähän Manilasta itään. He tekivät rakennusliikkeen kanssa sopimuksen ja sitoutuivat maksamaan talon kuukausierinä kymmenen vuoden aikana.

Marilou kertoo: ”Uusi työni vaati niin paljon aikaa ja energiaa, että intoni kristilliseen toimintaan väheni. Tunsin ryöstäväni Jehovalta.” Hän selittää: ”En voinut enää antaa Jehovalle sitä aikaa, jonka olin luvannut omistaa hänen palvelukseensa.” Koska tilanne suretti Gregoriota ja Marilouta, he istuutuivat eräänä päivänä keskustelemaan siitä, mihin suuntaan heidän elämänsä oli menossa. Gregorio sanoo: ”Halusimme muutosta,  mutta emme tienneet, mitä tehdä. Puhuimme siitä, miten voisimme käyttää elämämme täydemmin Jehovan palvelukseen, varsinkin kun meillä ei ollut lapsia. Rukoilimme ohjausta Jehovalta.”

Noihin aikoihin useissa puheissa käsiteltiin palvelemista alueilla, joilla tarvittiin lisää Valtakunnan julistajia. ”Ajattelimme, että nämä puheet olivat Jehovan vastaus rukouksiimme”, sanoo Gregorio. Pariskunta rukoili lisää uskoa, jotta heillä olisi rohkeutta tehdä oikeat ratkaisut. Yksi suuri este oli heidän meneillään oleva rakennusprojektinsa. He olivat jo suorittaneet maksuerät kolmelta vuodelta. Mitä he tekisivät? Marilou sanoo: ”Jos purkaisimme sopimuksen, menettäisimme kaikki siihen mennessä maksamamme rahat – melkoisen summan. Tajusimme, että meidän oli tehtävä valinta: asetammeko ensi sijalle Jehovan tahdon vai omat halumme?” Pariskunta piti mielessään apostoli Paavalin sanat ”kaiken” menettämisestä. He peruuttivat taloprojektin, sanoutuivat irti työpaikoistaan, myivät suurimman osan tavaroistaan ja muuttivat syrjäiseen kylään Palawanin saarelle, noin 480 kilometrin päähän Manilasta etelään. (Fil. 3:8.)

Ennen muuttoaan Gregorio ja Marilou olivat yrittäneet totutella yksinkertaiseen elämään, mutta vasta saavuttuaan määränpäähänsä he tajusivat, miten alkeellista heidän uusi elämänsä tulisi olemaan. ”Se oli järkytys”, sanoo Marilou. ”Ei sähköä, ei mukavuuksia. Sen sijaan, että olisimme panneet riisikeittimen kuumenemaan, meidän täytyi pilkkoa puita ja keittää ruoka tulella. Kaipasin ostoskeskuksia, ravintoloita ja kaupunkielämää.” Pariskunta piti kuitenkin mielessään sen, miksi he olivat muuttaneet alueelle, ja ennen pitkää he sopeutuivat. Marilou kertoo: ”Nykyään saan katsella luonnon kauneutta, muun muassa yötaivaan kirkkaita tähtiä. Ennen kaikkea on ilo nähdä, miten onnellisilta ihmiset näyttävät saarnatessamme heille. Palvellessamme täällä olemme oppineet tyytyväisenä olemisen ’salaisuuden’.” (Fil. 4:12.)

Gregorio kertoo: ”Kun saavuimme tänne, alueella oli vain neljä Jehovan todistajaa. He olivat hyvin iloisia, kun pidin joka viikko esitelmän ja säestin valtakunnanlauluja kitarallani.” Yhdessä vuodessa pariskunta näki, miten tuosta pienestä ryhmästä kasvoi kukoistava 24 julistajan seurakunta. Gregorio sanoo: ”Tämän seurakunnan ilmaisema rakkaus koskettaa meitä syvästi.” Palveltuaan nyt kuusi vuotta tällä syrjäisellä alueella pariskunta toteaa: ”Mikään ei vedä vertoja sille ilolle, jota saa hengellisen kasvun näkemisestä. Elämällämme on nyt enemmän tarkoitusta kuin koskaan ennen.”

Filippiineillä lähes 3 000 veljeä ja sisarta on muuttanut alueille, joilla on suuri tarve Valtakunnan julistajista. Heistä noin 500 on naimattomia sisaria. Otetaanpa esimerkiksi Karen.

Karen, joka on nykyään noin 25-vuotias, varttui Baggaon kaupungissa Cagayanin provinssissa. Teini-ikäisenä hän ajatteli usein palveluksensa laajentamista. Hän muistelee: ”Koska tiesin, että jäljellä oleva aika käy vähiin ja että kaikenlaisten ihmisten täytyy kuulla Valtakunnan sanoma, halusin palvella siellä, missä on suurempi tarve saarnaajista.” Jotkut sukulaiset kannustivat Karenia luopumaan ajatuksesta muuttaa jonnekin maailman ääreen saarnaamaan ja kehottivat häntä sen sijaan hankkimaan korkeakoulutusta. Karen kuitenkin rukoili Jehovalta ohjausta. Hän myös puhui niiden kanssa, jotka palvelevat jollakin syrjäisellä alueella. 18-vuotiaana hän muutti eräälle tällaiselle alueelle noin 60 kilometrin päähän kotikaupungistaan.

Pieni seurakunta, jota Karen meni tukemaan, huolehtii vuoristoisesta alueesta Tyynenmeren rannikolla. Karen kertoo: ”Jouduimme kävelemään kolme päivää vuorenrinteitä ylös ja alas ja ylittämään jokia yli 30 kertaa, ennen kuin edes pääsimme Baggaosta tuohon uuteen seurakuntaan.” Hän lisää: ”Voidakseni tavata joitakin raamatuntutkisteluoppilaita kävelen ensin kuusi tuntia, sitten jään oppilaan luo yöksi ja seuraavana päivänä kävelen toiset kuusi tuntia kotiin.” Ovatko nämä ponnistelut kannattaneet? Karen myöntää, että toisinaan hänen jalkojaan pakottaa, mutta jatkaa hymyillen: ”Olen johtanut peräti 18:aa raamatuntutkistelua. Olen ’maistanut ja nähnyt, että Jehova on hyvä’!” (Ps. 34:8.)

Mikä sai Sukhin, vähän yli 40-vuotiaan naimattoman sisaren, muuttamaan Yhdysvalloista Filippiineille? Hän oli vuonna 2011 kierroskonventissa, jossa haastateltiin erästä avioparia. He kertoivat myyneensä suurimman osan omaisuudestaan ja muuttaneensa Meksikoon auttamaan siellä saarnaamistyössä. ”Tuo haastattelu sai minut miettimään tavoitteita, jotka eivät olleet ennen edes juolahtaneet mieleeni”, Sukhi sanoo. Kun syntyperältään intialainen Sukhi sai tietää, että Filippiineillä asuvien pandžabinkielisten ihmisten tavoittamiseksi tarvittiin paljon apua, hän päätti lähteä sinne. Kohtasiko hän esteitä?

”Oli yllättävän vaikea päättää, mitä myydä ja mitä säilyttää”, sanoi Sukhi. ”Vaikka olin asunut 13 vuotta mukavasti omassa kodissani, muutin nyt  joksikin aikaa perheeni luo ja säilytin tavaroitani laatikoissa. Tämä ei ollut helppoa, mutta se oli hyvä tapa valmistautua yksinkertaiseen elämään.” Mitä haasteita oli myöhemmin edessä Filippiineillä? ”Ötökkäkammo ja koti-ikävä olivat suurimmat haasteeni. Opin luottamaan Jehovaan täysin uudella tavalla!” Ovatko uhraukset kannattaneet? Sukhi hymyilee ja sanoo: ”Jehova kehottaa meitä koettelemaan häntä ja lupaa ’vuodattaa päällemme siunauksen’. Nämä sanat pulpahtavat aina mieleeni, kun ovenavaaja kysyy minulta: ’Milloin tulet uudestaan? Minulla on vielä paljon kysyttävää.’ Saan suurta iloa ja tyydytystä voidessani auttaa hengellisesti nälkäisiä ihmisiä!” (Mal. 3:10.) Sukhi lisää: ”Vaikeinta oli muuttopäätöksen tekeminen. Kun olin tehnyt sen, hämmästyin nähdessäni, miten Jehova järjesti asiani.”

Sime, vähän alle 40-vuotias naimisissa oleva veli, lähti Filippiineiltä hyväpalkkaiseen työhön erääseen Lähi-idän maahan. Siellä kierrosvalvojan antama rohkaisu sekä erään hallintoelimen jäsenen puhe kannustivat Simeä asettamaan Jehovan ensi sijalle elämässään. ”Ajatus työpaikastani luopumisesta tuntui painajaismaiselta”, Sime kertoo. Silti hän otti lopputilin ja palasi Filippiineille. Tätä nykyä Sime ja hänen vaimonsa Haidee palvelevat Davao del Surissa, Filippiinien eteläosassa, jossa Valtakunnan saarnaajia tarvitaan tuon laajan alueen läpikäymiseen. Sime sanoo: ”Muistellessani mennyttä aikaa olen hyvin kiitollinen siitä, että uskalsin luopua työpaikastani ja asetin Jehovan ensi sijalle. Mistään ei saa niin paljon iloa kuin siitä, että antaa parhaansa Jehovalle!”

Kun Ramilo ja Juliet – vähän yli 30-vuotias tienraivaajapariskunta – saivat tietää, että vain noin 30 kilometrin päässä heidän kotoaan sijaitseva seurakunta tarvitsi apua, he tarjoutuivat tukemaan sitä. Niinpä Ramilo ja Juliet tekevät joka viikko moottoripyörällään useita matkoja kokouksiin ja saarnaamistyöhön, satoi tai paistoi. Vaikkei ole helppo kulkea pitkin kuoppaisia teitä ja ylittää riippusiltoja, he ovat onnellisia siitä, että ovat laajentaneet palvelustaan. Ramilo sanoo: ”Vaimoni ja minä johdamme yhteensä yhtätoista raamatuntutkistelua! Tarvealueella palveleminen vaatii uhrauksia, mutta se tuottaa meille syvää tyydytystä.” (1. Kor. 15:58.)

Haluaisitko tietää lisää palvelemisesta alueilla, joilla tarvitaan enemmän Valtakunnan julistajia, joko omassa maassasi tai ulkomailla? Jos haluat, niin puhu kierrosvalvojalle ja lue vuoden 2011 elokuun Valtakunnan Palveluksestamme kirjoitus ”Voitko ’tulla yli Makedoniaan’?”