Ensimmäisellä vuosisadalla apostoli Paavali sanoi Efesoksen seurakunnan vanhimmille: ”Kiinnittäkää huomiota itseenne ja koko laumaan, jonka keskuuteen pyhä henki on nimittänyt teidät valvojiksi, paimentamaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän osti omansa verellä.” (Apt. 20:28.) Mikä osa pyhällä hengellä on vanhinten ja avustavien palvelijoiden nimittämisessä nykyään?

Ensinnäkin pyhä henki pani raamatunkirjoittajat merkitsemään muistiin vanhinten ja avustavien palvelijoiden pätevyysvaatimukset. 1. Timoteuksen kirjeen 3:1–7:ssä luetellaan 16 vaatimusta, jotka vanhimmiksi nimitettävien täytyy täyttää. Niitä mainitaan myös esimerkiksi Tituksen kirjeen 1:5–9:ssä ja Jaakobin kirjeen 3:17, 18:ssa. Avustavien palvelijoiden pätevyysvaatimukset esitetään 1. Timoteuksen kirjeen 3:8–10, 12, 13:ssa. Toiseksi ne, jotka suosittelevat ja nimittävät veljiä, rukoilevat, että Jehovan henki ohjaisi heitä heidän pohtiessaan, täyttääkö veli raamatulliset vaatimukset järkevässä määrin. Kolmanneksi veljen, jota suositellaan nimitettäväksi, on ilmaistava Jumalan pyhän hengen hedelmää omassa elämässään (Gal. 5:22, 23). Jumalan henki on siis koko ajan mukana nimitysprosessissa.

Kuka sitten nimittää veljet tehtäviinsä? Aikaisemmin kaikki vanhinten ja avustavien palvelijoiden nimittämistä koskevat suositukset on lähetetty paikalliseen haaratoimistoon. Siellä palvelevien hallintoelimen nimittämien veljien tehtävänä on ollut arvioida näitä suosituksia ja tehdä sopivat nimitykset. Seuraavaksi haaratoimisto on ilmoittanut asiasta vanhimmistolle. Vanhimmat ovat vuorostaan kertoneet nimityksestä asianomaiselle veljelle ja kysyneet, haluaako hän ottaa tehtävän vastaan ja onko mitään syytä, miksi hän ei olisi siihen pätevä. Lopuksi nimityksestä on ilmoitettu seurakunnalle.

Mutta miten veljet nimitettiin tehtäviinsä ensimmäisellä vuosisadalla? Toisinaan apostolit antoivat joillekuille erikoistehtäviä. He esimerkiksi nimittivät seitsemän miestä huolehtimaan päivittäisestä ruoan jakelusta leskille (Apt. 6:1–6). Nämä miehet ovat kuitenkin saattaneet palvella vanhimpina jo ennen kuin heille annettiin tämä lisätehtävä.

Vaikka Raamatussa ei selitetä yksityiskohtaisesti, miten kukin veli tuolloin nimitettiin tehtäväänsä,  siitä on nähtävissä joitakin viitteitä. Kun Paavali ja Barnabas olivat palaamassa ensimmäiseltä lähetysmatkaltaan, ”he nimittivät – – vanhimpia kuhunkin seurakuntaan, ja paastoten rukoiltuaan he jättivät heidät Jehovan huomaan, hänen johon uskovia heistä oli tullut” (Apt. 14:23). Vuosia myöhemmin Paavali kirjoitti matkatoverilleen Titukselle: ”Jätin sinut Kreetaan siitä syystä, että oikaisisit sen, mikä oli puutteellista, ja nimittäisit vanhimmat kaupunki kaupungilta, niin kuin annoin sinulle määräyksen.” (Tit. 1:5.) Myös Timoteus, joka matkusti laajalti apostoli Paavalin kanssa, näyttää saaneen samanlaisen valtuutuksen (1. Tim. 5:22). Nimityksistä huolehtivat siis matkavalvojat, eivät Jerusalemissa olevat apostolit ja vanhimmat.

Näiden raamatullisten ennakkotapausten nojalla Jehovan todistajien hallintoelin on muuttanut tapaa, jolla vanhimmat ja avustavat palvelijat nimitetään. 1. syyskuuta 2014 alkaen nimittäminen tapahtuu seuraavasti: Kukin kierrosvalvoja tarkastelee huolellisesti kierroksellaan esitettyjä suosituksia. Vieraillessaan seurakunnissa hän pyrkii tutustumaan suosituksen saaneisiin veljiin ja mikäli mahdollista työskentelee heidän kanssaan sananpalveluksessa. Sen jälkeen kun kierrosvalvoja on keskustellut suosituksista paikallisen vanhimmiston kanssa, hänellä on vastuu nimittää vanhimmat ja avustavat palvelijat kierroksensa seurakuntiin. Tämä järjestely on entistä lähempänä ensimmäisen vuosisadan mallia.

Ketkä kaikki osallistuvat nimitysprosessiin? Kuten aina, ”uskollisella ja ymmärtäväisellä orjalla” on päävastuu palvelusväen ravitsemisesta (Matt. 24:45–47). Se muun muassa tutkii pyhän hengen ohjauksessa Raamattua voidakseen antaa opastusta niiden raamatullisten periaatteiden soveltamisessa, jotka liittyvät maailmanlaajuisen seurakunnan organisointiin. Uskollinen orja myös nimittää kaikki kierrosvalvojat ja haaratoimistokomiteoiden jäsenet. Haaratoimistot taas antavat käytännön apua ohjeiden toteuttamisessa. Vanhimmistoilla on vakava velvollisuus pohtia perusteellisesti, täyttävätkö veljet, joita ne suosittelevat nimitettäviksi Jumalan seurakunnan vastuutehtäviin, raamatulliset pätevyysvaatimukset. Kierrosvalvojilla on painava vastuu arvioida huolellisesti ja rukoillen vanhinten esittämiä suosituksia ja sitten nimittää ne miehet, jotka täyttävät vaatimukset.

Kun ymmärrämme, miten nimitykset annetaan, pyhän hengen osa tässä prosessissa käy meille yhä selvemmäksi. Tämä myös kasvattaa luottamustamme ja kunnioitustamme niitä kohtaan, jotka on nimitetty kristillisen seurakunnan vastuutehtäviin (Hepr. 13:7, 17).

Ilmestyksen 11:3:ssa kerrotaan kahdesta todistajasta, jotka profetoivat 1 260 päivää. Sen jälkeen peto ”voittaa heidät ja tappaa heidät”, mutta ”kolmen ja puolen päivän kuluttua” heidät kaikkien katselijoiden hämmästykseksi herätetään eloon. (Ilm. 11:7, 11.)

Keitä nämä kaksi todistajaa ovat? Kertomuksen yksityiskohdat auttavat meitä tunnistamaan heidät. Ensinnäkin sanotaan, että heitä ”kuvaavat ne kaksi oliivipuuta ja ne kaksi lampunjalkaa” (Ilm. 11:4). Tämä tuo mieleen lampunjalan ja kaksi oliivipuuta, jotka mainitaan Sakarjan profetiassa. Oliivipuiden sanotaan kuvaavan ”kahta voideltua”, toisin sanoen käskynhaltija Serubbabelia ja ylimmäistä pappia Joosuaa, ”jotka seisovat koko maan Herran rinnalla” (Sak. 4:1–3, 14). Toiseksi kahden todistajan kerrotaan tekevän samankaltaisia tunnusmerkkejä kuin Mooses ja Elia tekivät (vrt. Ilm. 11:5, 6:ta 4. Moos. 16:1–7, 28–35:een ja 1. Kun. 17:1; 18:41–45:een).

Mitä yhteistä on edellä mainituilla kahdella piirteellä? Kummassakin tapauksessa kertomus viittaa Jumalan voideltuihin, jotka olivat työn johdossa vaikeana koetuksen aikana. Niinpä Ilmestyksen 11. luvun täyttymyksessä voidellut veljet, jotka olivat työn johdossa siihen aikaan, kun Jumalan valtakunta perustettiin taivaassa vuonna 1914, saarnasivat ”säkkikankaaseen puettuina” kolme ja puoli vuotta.

Kolmen ja puolen vuoden lopussa nuo voidellut kuvaannollisesti tapettiin, kun heidät heitettiin vankilaan tuohon ajanjaksoon verrattuna lyhyemmäksi ajaksi, vertauskuvallisiksi kolmeksi ja puoleksi päiväksi. Vastustajien silmissä heidän työstään oli tehty loppu, mikä toi noille Jumalan kansan vihollisille paljon iloa (Ilm. 11:8–10).

Profetian mukaisesti kaksi todistajaa kuitenkin herätettiin eloon kolmen ja puolen päivän lopussa. Nämä voidellut vapautettiin vankilasta, ja uskollisena pysyneet saivat Jumalalta erikoistehtävän Herransa Jeesuksen Kristuksen välityksellä. He kuuluivat niihin, jotka vuonna 1919 asetettiin palvelemaan ”uskollisena ja ymmärtäväisenä orjana” ja huolehtimaan Jumalan kansan hengellisistä tarpeista viimeisinä päivinä. (Matt. 24:45–47; Ilm. 11:11, 12.)

On kiinnostavaa, että Ilmestyksen 11:1, 2:ssa nämä tapahtumat yhdistetään aikaan, jolloin hengellinen temppeli mitataan eli arvioidaan. Malakian 3. luvussa puhutaan samanlaisesta hengelliseen temppeliin tehtävästä tarkastuksesta, jota seuraa puhdistamisen aika (Mal. 3:1–4). Kuinka kauan tarkastus ja puhdistaminen vei? Se kesti vuodesta 1914 vuoden 1919 alkupuolelle saakka. Tähän ajanjaksoon sisältyvät sekä 1 260 päivää (42 kuukautta) että vertauskuvalliset kolme ja puoli päivää, jotka mainitaan Ilmestyksen 11. luvussa.

Miten onnellisia olemmekaan siitä, että Jehova järjesti tämän hengellisen jalostuksen, jonka välityksellä puhdistettiin hyviin tekoihin innokas kansa! (Tit. 2:14.) Arvostamme myös niiden uskollisten voideltujen esimerkkiä, jotka olivat työn johdossa tuona koetuksen aikana ja toimivat näin kuvaannollisina kahtena todistajana. *