Codex Vaticanus – miksi arvokas?

VATIKAANI on varsinainen aarreaitta. Sen freskot, veistokset ja arkkitehtuuri tunnetaan kauneudestaan, ja niitä pidetään suuressa arvossa. Yhtä sen suurimmista aarteista – erästä arvokasta käsikirjoitusta – oli kuitenkin satojen vuosien ajan äärimmäisen vaikea päästä näkemään. Sitä säilytetään Vatikaanin kirjastossa, ja se luo valoa joihinkin tuhansia vuosia sitten kirjoitettuihin Jumalan sanan osiin. Käsikirjoitus on nimeltään Codex Vaticanus. *

Tutkijat arvostavat myös Codex Alexandrinusta ja Codex Sinaiticusta, jotka kumpikin ovat varhaisia Raamatun käsikirjoituksia. Niiden löytämiseen ja pelastumiseen tuholta liittyy jännittäviä vaiheita. Codex Vaticanuksen alkuperä taas on enimmäkseen hämärän peitossa.

Kätketty aarre

Mistä Codex Vaticanus on peräisin? Ensimmäisen kerran se mainitaan 1400-luvulla Vatikaanin kirjaston luettelossa. Tutkijoiden mukaan se on saatettu valmistaa Egyptissä, Kesareassa tai jopa Roomassa. Arvioituaan näitä teorioita professori J. Neville Birdsall Birminghamin yliopistosta Englannista kuitenkin totesi: ”Emme voi sanoa varmasti, milloin ja missä Codex Vaticanus tehtiin, eikä sen historiaa oppineiden yrityksistä huolimatta voida jäljittää 1400-lukua kauemmas.” Silti Codex Vaticanusta pidetään yhtenä tärkeimmistä Raamatun käsikirjoituksista. Miksi?

Satojen vuosien kuluessa jäljentäjiltä pujahti Raamatun tekstiin virheitä. Tarkkuuteen pyrkivien kääntäjien haasteena on näin ollen löytää luotettavia käsikirjoituksia, jotka välittävät alkuperäisen tekstin sanoman. Ei siis ihme, että tutkijat olivat innokkaita tarkastelemaan kreikankielistä Codex Vaticanusta, joka oli peräisin 300-luvulta eli ajalta, jolloin Raamatun valmistumisesta oli kulunut alle 300 vuotta. Tämä koodeksi sisältää koko Raamatun heprealaiset ja kreikkalaiset kirjoitukset lukuun ottamatta muutamaa ajan kuluessa kadonnutta osaa.

Vatikaanin viranomaiset eivät pitkään aikaan halunneet päästää raamatunoppineita tutkimaan koodeksia. Huomattava tekstin tutkija Sir Frederic Kenyon kertoi: ”Vuonna 1843 [raamatunoppinut Konstantin von] Tischendorfin sallittiin useita kuukausia kestäneen odotuksen jälkeen tarkastella sitä kuuden tunnin ajan. – – Vuonna 1845 suuri englantilainen oppinut Tregelles sai kyllä katsella sitä muttei saanut jäljentää sanaakaan.” Tischendorf anoi lupaa nähdä koodeksi uudelleen, mutta lupa evättiin hänen jäljennettyään siitä 20 sivua. Kenyon kuitenkin selitti, että ”uuden pyynnön ansiosta hän sai tutkia [käsikirjoitusta] kuusi päivää pitempään eli kaikkiaan neljätoista päivää, kolme tuntia kunakin päivänä. Tischendorf hyödynsi tuon ajan niin tehokkaasti, että saattoi vuonna 1867 julkaista käsikirjoituksesta täydellisimmän koskaan ilmestyneen  version.” Myöhemmin Vatikaani antoi käyttöön koodeksista tehdyn paremman jäljennöksen.

”Huolellista tekstiä”

Millaista oli Codex Vaticanuksen teksti? Eräs Raamatun historiaa käsittelevä teos sanoo, että sen ”oikeinkirjoitus on johdonmukaista ja kopiointi tarkkaa ja näin ollen teksti on huolellisesti jäljennetty”. Sama teos jatkaa: ”Siksi voidaan päätellä, että teksti on oppineiden jäljentäjien perinteiden mukaista työtä.” (The Oxford Illustrated History of the Bible.)

Codex Vaticanuksen vahvuudet tekivät vaikutuksen kahteen huomattavaan tutkijaan, B. F. Westcottiin ja F. J. A. Hortiin. He julkaisivat vuonna 1881 teoksensa New Testament in the Original Greek, joka perustui Codex Vaticanukseen ja Codex Sinaiticukseen. Pääasiassa tähän kreikankieliseen Uuden testamentin tekstiin pohjautuvat monet nykyiset Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten käännökset, kuten J. B. Rotherhamin The Emphasised Bible sekä Uuden maailman käännös.

Joidenkin kriitikoiden mielestä Westcottin ja Hortin ei kuitenkaan olisi pitänyt luottaa Codex Vaticanukseen. Vastasiko tuo koodeksi tarkasti alkutekstiä? Bodmer-papyrusten julkaiseminen vuosina 1956–61 kiinnosti tutkijoita, koska ne sisälsivät 200-luvun alkupuolelta peräisin olevia katkelmia Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeista. Tukisivatko nämä papyrukset myöhemmin tehtyä Codex Vaticanusta?

”Vaticanuksen ja Bodmer-papyrusten jäljellä olevan tekstin välillä vallitsee hämmästyttävä samankaltaisuus”, kirjoittivat Philip B. Payne ja Paul Canart aikakausjulkaisussa Novum Testamentum. ”Tämän samankaltaisuuden valossa on järkevää päätellä, että Vaticanuksen alkuperäinen kirjuri jäljensi käsikirjoitusta, joka oli läheisessä yhteydessä Bodmer-papyruksiin. Kirjurin on siis täytynyt jäljentää joko hyvin vanhaa käsikirjoitusta tai tekstiä, joka perustui hyvin vanhaan käsikirjoitukseen.” Professori Birdsall sanoi: ”Nämä kaksi käsikirjoitusta liittyvät läheisesti toisiinsa. – – [Koodeksi] on huolellista tekstiä: se on muokattu perinteiseen tapaan vaalimalla huolellisesti sitä, mikä on saatu.”

Hyödyllinen kääntäjille

Vanhin käsikirjoitus ei tietenkään aina ole kaikkein lähinnä alkutekstiä. Codex Vaticanuksen vertaaminen muihin käsikirjoituksiin on kuitenkin auttanut tutkijoita saamaan selville, mitä alkuperäisessä tekstissä on ollut. Esimerkiksi jäljellä olevasta osasta Codex Sinaiticusta, joka myös on peräisin 300-luvulta, puuttuvat useimmat historiallisista Raamatun kirjoista 1. Mooseksen kirjasta 1. Aikakirjaan. Mutta niiden esiintyminen Codex Vaticanuksessa auttaa vahvistamaan sen, että ne kuuluvat Raamatun kaanoniin.

Teoksen The Oxford Illustrated History of the Bible mukaan tutkijoiden keskuudessa oli erimielisyyttä varsinkin niistä ”kohdista, jotka käsittelivät Kristusta ja pyhää Kolminaisuutta”. Miten Codex Vaticanus on auttanut selvittämään näitä kohtia?

Otetaanpa esimerkki. Johanneksen 3:13:ssa Jeesus sanoi: ”Kukaan ei ole noussut taivaaseen paitsi hän, joka laskeutui taivaasta, Ihmisen Poika.” Jotkut kääntäjät ovat lisänneet tähän sanat ”joka on taivaassa”, jolloin jakeesta saa sen käsityksen, että Jeesus oli samaan aikaan sekä taivaassa että maan päällä. Tällainen ajatus tukisi kolminaisuusoppia. Tämä ylimääräinen lause esiintyy joissakin 400–900-luvuilta peräisin olevissa käsikirjoituksissa. Toisaalta se, että se ei esiinny varhaisemmissa Codex Vaticanuksessa ja Codex Sinaiticuksessa, on saanut monet nykykääntäjät jättämään sen pois. Tämä selvittää Kristuksen henkilöllisyyttä koskevan sekaannuksen ja on lisäksi sopusoinnussa muun Raamatun kanssa. Sen sijaan että Jeesus olisi ollut samaan aikaan  kahdessa eri paikassa, hän oli tullut taivaasta ja palaisi sinne pian, kun hän ”nousisi” Isänsä luo (Johannes 20:17).

Codex Vaticanus valottaa myös jakeita, joissa puhutaan Jumalan tarkoituksesta maan suhteen. Tarkastellaanpa tätä lähemmin. Vuoden 1938 kirkkoraamatun mukaan apostoli Pietari ennusti, että ”maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat” (2. Pietarin kirje 3:10). Samoin sanotaan muissakin käännöksissä, jotka pohjautuvat 400-luvulta peräisin olevaan Codex Alexandrinukseen ja myöhempiin käsikirjoituksiin. Monet vilpittömät Raamatun lukijat ovatkin siksi päätelleet, että Jumala tuhoaa maapallon.

Satakunta vuotta ennen Codex Alexandrinusta valmistuneessa Codex Vaticanuksessa (ja samalta ajalta olevassa Codex Sinaiticuksessa) Pietarin profetia kuitenkin kuuluu: ”Maa ja siinä olevat työt paljastuvat.” Sopiiko tämä yhteen muun Raamatun kanssa? Kyllä sopii. Kirjaimellisesta maasta sanotaan, että ”horjumatta se pysyy ajan hämärään asti eli ikuisesti” (Psalmit 104:5). Miten maa sitten ”paljastuu”? Muut raamatunkohdat osoittavat, että sanaa ”maa” voidaan käyttää kuvaannollisesti. ”Maa” voi esimerkiksi puhua jotain kieltä tai laulaa (1. Mooseksen kirja 11:1; Psalmit 96:1). ”Maa” voi siis tarkoittaa ihmisiä tai ihmisyhteiskuntaa. Eikö olekin lohdullista tietää, että Jumala ei tuhoa maapalloa vaan perinpohjaisesti paljastaa ja sitten tuhoaa pahuuden sekä sen harjoittajat?

”Ajan hämärään asti pysyy Jumalamme sana”

Valitettavasti Codex Vaticanusta pidettiin satoja vuosia kätkössä, ja Raamatun lukijat saatiin usein ymmärtämään väärin jotkin raamatunkohdat. Mutta julkaisemisensa jälkeen Codex Vaticanus ja uudet luotettavat raamatunkäännökset ovat auttaneet totuuden etsijöitä saamaan selville, mitä Raamattu todella opettaa.

Varhaiset jäljentäjät lisäsivät usein käsikirjoituksiin huomautuksen: ”Käsi, joka [tämän] kirjoitti, maatuu haudassa, mutta se mitä on kirjoitettu, säilyy läpi vuosien.” Arvostamme nykyään suuresti näiden nimettömien jäljentäjien väsymätöntä uurastusta. Kiitos Raamatun säilymisestä kuuluu loppujen lopuksi sen Tekijälle, joka henkeytti profeettansa jo kauan sitten kirjoittamaan: ”Vihreä ruoho on kuivunut, kukka on kuihtunut, mutta ajan hämärään asti pysyy Jumalamme sana.” (Jesaja 40:8.)

[Alaviite]

[Tekstiruutu s. 20]

Vanhojen käsikirjoitusten iän määrittäminen

Vaikka monet jäljentäjät kirjoittivat muistiin päivän, jona he saivat työnsä valmiiksi, useimmista kreikankielisistä käsikirjoituksista tämä tieto puuttuu. Miten tutkijat sitten pystyvät päättelemään, milloin jokin Raamatun käsikirjoitus tehtiin? Samoin kuin eri aikoina on käytetty erilaista kieltä ja kuvitusta, myös käsiala on vaihdellut aikakaudesta toiseen. Esimerkiksi 300-luvulta lähtien käytettiin satojen vuosien ajan unsiaalikirjoitusta, jolle olivat tyypillisiä kaarevat suuraakkoset ja samanpituiset tekstirivit. Vertaamalla päiväämättömiä unsiaalikäsikirjoituksia sellaisiin käsikirjoituksiin, joiden jäljentämisajankohta tiedetään, huolelliset tutkijat voivat määrittää tarkemmin, miltä ajalta varhaiset käsikirjoitukset ovat peräisin.

Tällä menetelmällä on tietenkin rajoituksensa. Princetonin teologisen seminaarin professori Bruce Metzger totesi: ”Koska ihmisen käsiala voi pysyä lähes muuttumattomana läpi elämän, olisi epärealistista yrittää määrittää mitään ajankohtaa alle viidenkymmenen vuoden tarkkuudella.” Huolellisen arvion perusteella tutkijat ovat yleensä yhtä mieltä siitä, että Codex Vaticanus valmistettiin 300-luvulla.