Lesket – Mitä he tarvitsevat? Miten voit auttaa heitä?

Pienen huoneistonsa hämärässä keittiössä Jeanne kattaa pöytää konemaisesti. Pitäähän hänen jotain syödäkin. Yhtäkkiä hänen silmänsä nauliintuvat pöydällä oleviin kahteen lautaseen – ja hän purskahtaa itkuun. Vanhasta tottumuksesta hän on kattanut pöydän kahdelle! Hänen rakkaan miehensä kuolemasta on kulunut kaksi vuotta.

NIIDEN, jotka eivät ole joutuneet kokemaan puolison menetystä, on mahdotonta ymmärtää siitä aiheutuvan tuskan syvyyttä. Ihmismieli pystyy vasta vähitellen tajuamaan kauhean todellisuuden. Beryl on 72-vuotias, eikä hän pystynyt millään hyväksymään miehensä äkillistä kuolemaa. ”Se tuntui epätodelliselta”, hän sanoo. ”En ollut uskoa sitä, ettei hän enää kävelisi sisään ovesta.”

Amputaation jälkeen ihminen joskus ”tuntee” puuttuvan raajansa. Myös sureva puoliso toisinaan ”näkee” rakkaansa väentungoksessa tai huomaa juttelevansa jollekulle, joka ei enää olekaan rinnalla.

Ystävät ja sukulaiset eivät useinkaan tiedä, miten suhtautua tällaiseen suruun. Tunnetko sinä jonkun, jonka puoliso on kuollut? Miten voisit tukea häntä? Mitä sinun pitäisi tietää voidaksesi auttaa leskeksi jäänyttä kantamaan suruaan? Miten voit auttaa surevaa saamaan vähitellen takaisin elämänhalunsa?

Kartettavia asioita

Ystävistä ja sukulaisista saattaa olla ahdistavaa nähdä, että heidän läheisensä kärsii, ja siksi he hyvää tarkoittaen voivat yrittää lyhentää surutyöhön kuluvaa aikaa. Haastateltuaan 700:aa leskeksi jäänyttä miestä ja naista muuan tutkija kuitenkin kirjoitti: ”Ei ole olemassa ’oikean’ pituista suruaikaa.” Niinpä sen sijaan että yrittäisit estää leskeä vuodattamasta  kyyneliä, anna hänen ilmaista surunsa. (1. Mooseksen kirja 37:34, 35; Job 10:1.)

Vaikka voikin olla sopivaa auttaa hautajaisjärjestelyissä, älä kuitenkaan luule, että sinun on itse hoidettava ne kaikki. Paul, 49-vuotias leski, sanoo: ”Oli mukavaa, että ne, jotka tarjosivat todellista käytännön apua, antoivat minun silti itse valvoa järjestelyjä. Minusta oli tärkeää, että vaimoni muistotilaisuudessa kaikki sujui hyvin. Se oli mielestäni viimeinen asia, jolla saatoin osoittaa kunnioitusta häntä kohtaan.”

Apukin on tietysti tervetullutta. Eileen, 68-vuotias leski, sanoo: ”Hautajaisten järjestäminen ja paperitöiden hoitaminen oli raskasta, sillä en pystynyt ajattelemaan järkevästi. Onneksi poikani ja miniäni todella auttoivat minua.”

Älä myöskään pelkää puhua vainajasta. Aiemmin mainittu Beryl sanoo: ”Ystävät tukivat minua suuresti. Huomasin kuitenkin, että moni vältti puhumasta miehestäni Johnista, ikään kuin häntä ei olisi koskaan ollut olemassakaan. Se tuntui pahalta.” Leskeksi jääneet haluavat ehkä ajan mittaan puhua avoimesti puolisostaan. Muistatko jotain myönteistä tai hauskaa, joka liittyi kuolleeseen puolisoon? Jos muistat, älä pelkää kertoa sitä leskelle. Jos sinusta tuntuu, että hän kuuntelee mielellään, kerro, mitä hänen puolisossaan arvostit tai kaipaat. Tämä voi auttaa surevaa puolisoa tajuamaan, että surua tuntevat myös muut (Roomalaisille 12:15).

Kun tarjoat tukea surevalle, älä hukuta häntä neuvoihin. Älä painosta häntä tekemään hätäisiä ratkaisuja. * Käytä sen sijaan arvostelukykyä ja pohdi, mitä myönteisiä askeleita voisit ottaa auttaaksesi ystävääsi tai sukulaistasi selviytymään tästä elämän vaikeimpiin kuuluvasta siirtymävaiheesta.

Mitä sinä voit tehdä?

Rakkaan puolison poismenoa seuraavina  päivinä suremaan jäänyt puoliso ottaa todennäköisesti tervetulleena vastaan käytännön avun. Voisitko valmistaa aterian, majoittaa sukulaisia, jotka ovat tulleet käymään, tai pitää seuraa surevalle?

On myös tarpeen ymmärtää, että miehet ja naiset voivat suhtautua suruun ja yksinäisyyteen eri tavoin. Esimerkiksi joissakin osissa maailmaa yli puolet leskeksi jääneistä miehistä menee uudelleen naimisiin puolentoista vuoden kuluessa puolisonsa kuolemasta. Leskeksi jääneiden naisten keskuudessa tämä on harvinaista. Mistä ero johtuu?

Vastoin yleistä käsitystä miehet eivät aina mene uudelleen naimisiin vain tyydyttääkseen fyysiset tai seksuaaliset tarpeensa. Miehillä on todellisuudessa tapana paljastaa sisimpänsä yksinomaan vaimolleen, minkä vuoksi puolison kuolema voi syöstä miehen musertavaan yksinäisyyteen. Naiset puolestaan kykenevät usein paremmin löytämään tunneperäistä tukea, vaikka aviomiehen ystävät toisinaan unohtavatkin heidät. Se että miehillä on tällainen taipumus, selittää osaksi sen, miksi monista leskeksi jääneistä miehistä uudelleen avioituminen on ainoa keino voittaa yksinäisyys – vaikka riskinä olisikin se, että solmii uuden ihmissuhteen liian nopeasti. Naiset saattavat siis olla kykenevämpiä kestämään yksinäisyyden aiheuttaman tuskan.

Onpa ystäväsi tai sukulaisesi mies tai nainen, mitä voit tehdä keventääksesi yksinäisyyden taakkaa? Helen, joka on 49-vuotias leski, sanoo: ”Monilla on kyllä hyviä aikeita, mutta he eivät saa otettua aloitetta. He sanovat usein: ’Kerro, jos voin jotenkin auttaa’, mutta eniten arvostin sitä, kun joku ehdotti: ’Olen menossa ostoksille. Lähdetkö mukaan?’ ” Paul, jonka vaimo kuoli syöpään, selittää, miksi hän arvosti sitä, että joku pyysi hänet mukaansa johonkin. Hän sanoo: ”Toisinaan ei halua olla tekemisissä ihmisten kanssa tai puhua tilanteestaan. Mutta kun on viettänyt illan toisten seurassa, olo on paljon parempi eikä tunnu niin yksinäiseltä. Silloin tietää, että ihmiset todella välittävät, ja se tekee kaikesta helpompaa.” *

Kun empatia on erityisen tärkeää

Helen huomasi tarvitsevansa tunneperäistä tukea eniten silloin, kun suurin osa hänen sukulaisistaan oli jo palannut normaaliin arkeen. ”Heti alussa ystävät ja sukulaiset ovat  tukena”, hän kertoo, ”mutta sitten heidän elämänsä palaa ennalleen – toisin kuin leskeksi jääneen elämä.” Tosi ystävät tajuavat tämän ja ovat edelleen käytettävissä antaen jatkuvasti tukeaan.

Leski saattaa tarvita seuraa erityisesti vuosipäivinä, esimerkiksi hääpäivänä tai puolison kuoleman vuosipäivänä. Eileen, josta kerrottiin edellä, sanoo aikuisen poikansa auttavan häntä voittamaan sen tyhjyyden tunteen, jota hän kokee hääpäivänään. Eileen kertoo: ”Joka vuosi poikani Kevin vie minut ulos tuona päivänä. Käymme yhdessä lounaalla, ja se on vain meidän, äidin ja pojan, välinen hetki.” Voisitko merkitä muistiin, mitkä ovat leskeksi jääneelle perheenjäsenellesi tai ystävällesi vaikeimpia aikoja? Sitten voisit olla hänen kanssaan tuona vaikeana päivänä tai järjestää jonkun muun hänen seurakseen. (Sananlaskut 17:17.)

Jotkut ovat huomanneet, että lohtua voi saada niiltä, jotka ovat itse menettäneet puolisonsa. Annie on ollut leskenä kahdeksan vuotta ja kertoo, miten häntä on rohkaissut erään toisen lesken seura: ”Hänen päättäväisyytensä teki minuun syvän vaikutuksen ja kannusti minua jatkamaan eteenpäin.”

Päästyään surunsa ensimmäisten vaiheiden yli lesket voivat olla innostavana esimerkkinä toisille leskeksi jääneille ja antaa heille toivoa. Raamatussa kerrotaan kahdesta leskestä, nuoresta Ruutista ja hänen anopistaan Noomista, jotka hyötyivät toisiltaan saamastaan tuesta. Tuossa liikuttavassa kertomuksessa kuvaillaan, miten näiden naisten välinen huolenpito auttoi heitä voittamaan surun ja selviytymään edessään olevasta haastavasta tilanteesta. (Ruut 1:15–17; 3:1; 4:14, 15.)

Aika toipua

Voidakseen alkaa jälleen elää täysipainoisempaa elämää leskeksi jääneen on tarpeen päästä tasapainoon sen suhteen, miten vaalia rakkaan ihmisen muistoa mutta huolehtia samalla omista tämänhetkisistä tarpeistaan. Viisas kuningas Salomo myönsi, että oli ”aika itkeä”, mutta hän sanoi myös, että koittaa toipumisen aika, ”aika parantaa” (Saarnaaja 3:3, 4).

Paul, josta kerrottiin aikaisemmin, havainnollistaa, kuinka vaikeaa on olla elämättä menneessä. ”Vaimoni ja minä olimme kuin kaksi nuorta puuta, jotka kasvoivat yhteen”, hän kertoo. ”Mutta sitten toinen puu kuoli ja poistettiin, mikä sai toisen näyttämään muotopuolelta. Tuntui oudolta olla yksin.” Uskollisuudesta kuollutta puolisoaan kohtaan jotkut eivät suostu päästämään irti menneestä. Toisista tuntuu, että jos he nauttivat elämästä, he ikään kuin pettävät edesmenneen puolisonsa, ja niinpä he kieltäytyvät kaikesta hauskanpidosta ja toisten tapaamisesta. Miten leskiä voitaisiin huomaavaisesti auttaa toipumaan ja jatkamaan elämäänsä?

Ensimmäinen askel voisi olla se, että leskeä autetaan kertomaan tunteistaan. Herbert jäi leskeksi kuusi vuotta sitten, ja hän selittää: ”Erityisen arvokkaita olivat ne kerrat, jolloin joku tuli käymään, istui hiljaa ja kuunteli, kun minä muistelin menneitä tai puin sanoiksi jotain, mikä juuri sillä hetkellä askarrutti mieltäni. Tiedän kyllä, etten ollut aina parasta mahdollista seuraa, mutta arvostin saamaani myötätuntoa.” Paulia liikutti varsinkin se, mitä muuan kypsä ystävä teki, kun hän tuli säännöllisesti kysymään Paulilta, miten tämä jaksoi tunneperäisesti. Paul sanoo: ”Arvostin hänen vilpitöntä ja lempeää lähestymistapaansa, ja usein kerroin hänelle, miltä minusta tuolloin tuntui.” (Sananlaskut 18:24.)

Kun sureva ilmaisee ristiriitaisia tunteita, kuten mielipahaa, syyllisyyttä ja vihaa, hän ottaa ratkaisevan askeleen kohti sitä, että hän  oppii hyväksymään uuden elämäntilanteensa. Pienen poikansa kuoltua kuningas Daavid sai voimaa ”nousta” ylös ja hyväksyä surunsa, kun hän vuodatti sydämensä kaikkein parhaimmalle ystävälleen, Jehova Jumalalle (2. Samuelin kirja 12:19–23).

Leskeksi jääneen on tarpeen alkaa noudattaa jälleen päivittäistä rutiinia, vaikka se onkin aluksi vaikeaa. Voitko ottaa hänet mukaan päivittäisiin toimiisi, vaikkapa lähteä hänen kanssaan ostoksille tai iltakävelylle? Voitko pyytää leskeksi jääneeltä ystävältäsi apua jonkin asian tai askareen toimittamiseen? Tämä on yksi keino estää häntä eristäytymästä. Voisiko hän esimerkiksi hoitaa lapsia tai paljastaa jonkin ruokareseptin salat? Voisiko hän auttaa kodin korjaustöissä? Sen lisäksi että tällainen on virkistävää toimintaa, se myös saa hänet tuntemaan, että hänen elämällään on tarkoitus.

Avautumalla jälleen toisille sureva voi vähitellen saada takaisin elämänhalunsa ja jopa asettaa itselleen uusia tavoitteita. Näin kävi Yonettelle, 44-vuotiaalle leskelle ja äidille. Hän muistelee: ”Säännölliseen rutiiniin palaaminen oli kovin vaikeaa! Oli raskasta hoitaa päivittäiset askareet, huolehtia raha-asioista ja kasvattaa kolmea lasta.” Ajan mittaan Yonette kuitenkin oppi järjestelemään asioitaan ja kommunikoimaan paremmin lastensa kanssa. Hän oppi myös ottamaan vastaan läheisten ystävien tarjoaman tuen.

”Elämä on edelleen arvokas lahja”

Jotta ystävät ja perheenjäsenet voisivat olla avuksi, heidän täytyy olla realistisia. Kuukausien ja jopa vuosien ajan leskeksi jääneen toipuminen voi olla vaihtelevaa ja hänen mielialansa saattaa heilahdella suhteellisen seesteisistä kausista syvän masennuksen kausiin. ”Sydämen vitsaus” voi olla todella ankara (1. Kuninkaiden kirja 8:38, 39).

Juuri tällaisina alakuloisuuden hetkinä leskeksi jäänyt saattaa tarvita lempeän tönäisyn oikeaan suuntaan, jottei hän menettäisi otettaan todellisuudesta eikä eristäytyisi. Tällaisen tuen turvin monet lesket ovat löytäneet elämälleen uuden suunnan. Claude on 60-vuotias leski mutta toimii nykyään kokoaikaisena evankelistana Afrikassa. Hän toteaa: ”Elämä on edelleen arvokas lahja, vaikka olenkin kokenut suurta sydänsurua joutuessani eroon vaimostani.”

Puolison kuoleman jälkeen elämä ei palaa ennalleen. Mutta niillä, jotka jatkavat elämäänsä rakkaansa kuoltua, on edelleen paljon annettavaa toisille. (Saarnaaja 11:7, 8.)

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 11]

Tosi ystävät ovat käytettävissä ja antavat jatkuvasti tukeaan.

[Tekstiruutu/Kuva s. 12]

 Arvokkaita muistoja vai esteitä toipumiselle?

”Säilytin monia miehelleni kuuluneita tavaroita”, kertoo Helen, jonka mies kuoli vain muutama vuosi sitten. ”Olen huomannut, että ajan mittaan nuo tavarat tuovat mieleen aina vain enemmän onnellisia muistoja. En halunnut hankkiutua eroon mistään heti, sillä ajan kuluessa tunteet voivat muuttua suuresti.”

Sitä vastoin Claude, joka menetti vaimonsa yli viisi vuotta sitten, sanoo: ”En tarvitse ympärilleni vaimoni henkilökohtaisia tavaroita muistaakseni hänet. Se että olen hävittänyt ne, on mielestäni auttanut minua hyväksymään tosiasiat ja helpottanut surutyötä.”

Nämä lausunnot osoittavat, kuinka eri tavoin kukin voi ratkaista sen, mitä kuolleen puolison tavaroille pitäisi tehdä. Ystävien ja sukulaisten on siksi viisasta pidättyä tyrkyttämästä omaa näkemystään tästä asiasta (Galatalaisille 6:2, 5).

[Kuvat s. 9]

Olisiko apusi erityisen arvokasta joinakin nimenomaisina päivinä?

[Kuva s. 9]

Muista pyytää heitä mukaasi.

[Kuvat s. 10]

Ota leskeksi jäänyt mukaan päivittäisiin toimiisi tai pyydä häntä kanssasi virkistäytymään.