”Kun näette Jerusalemin leiriytyneiden armeijoiden ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen autioitus on tullut lähelle. Silloin alkakoot Juudeassa olevat paeta vuorille ja kaupungin keskellä olevat lähtekööt pois.” (Luukas 21:20, 21.) Tällaiset ohjeet Jeesus antoi opetuslapsilleen puhuessaan edessä olleesta Jerusalemin tuhosta. Onko todisteita siitä, että he olisivat noudattaneet hänen varoitustaan?

Muutama vuosikymmen Jeesuksen kuoleman jälkeen Rooman armeija saapui Cestius Galluksen johdolla Palestiinaan tukahduttamaan kapinaa, minkä vahvistaa tuona aikana elänyt juutalainen historioitsija Josefus. Legioonalaiset piirittivät Jerusalemin, ja kaupungin kukistuminen näytti olevan enää ajan kysymys, kun yhtäkkiä Gallus käski joukkojensa vetäytyä. Kirkkohistorioitsija Eusebioksen mukaan Juudean kristityt käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja pakenivat Pellaan, Dekapoliin vuoristoseudulla sijaitsevaan kaupunkiin.

Muutama vuosi myöhemmin, vuonna 70, roomalaiset palasivat kenraali Tituksen johdolla ja piirittivät tuon juutalaisten pääkaupungin. Tällä kertaa sotilaat veivät loppuun työn, jonka Gallus oli jättänyt kesken, ja hävittivät kaupungin maan tasalle. Sadattuhannet jäivät Jerusalemiin saarroksiin ja kuolivat.

Kertoessaan profeettana palvelleista Samuelista, Eliasta ja Elisasta Raamattu mainitsee ”profeettojen pojat”. Esimerkiksi kun Elisan piti voidella Jeehu Israelin kuninkaaksi, hän lähetti ”yhden profeettojen pojista” hoitamaan tuon tehtävän. (2. Kuninkaiden kirja 9:1–4.)

Tutkijat uskovat, että ilmauksella tarkoitetaan profeetoiksi opetettavien tai yhdessä toimivien profeettojen ryhmää pikemminkin kuin kirjaimellisia profeettojen jälkeläisiä. Journal of Biblical Literature -lehden mukaan noiden ryhmien jäsenet olivat todennäköisesti ”omistautuneet palvelemaan Jahvea [Jehovaa] sellaisen profeetan alaisuudessa, joka oli – – heidän hengellinen isänsä” (2. Kuninkaiden kirja 2:12). Jeehun voitelun yhteydessä Elisan lähettämää miestä sanotaankin ”profeetan palvelijaksi” (2. Kuninkaiden kirja 9:4).

”Profeettojen pojat” viettivät kaikesta päättäen yksinkertaista elämää. Erään Elisan aikana toimineen ryhmän kerrotaan rakentaneen oman asuinpaikkansa ja käyttäneen lainakirvestä (2. Kuninkaiden kirja 6:1–5). Lisäksi Raamatussa puhutaan eräästä ”profeettojen poikien” leskestä, joten jotkut heistä olivat naimisissa (2. Kuninkaiden kirja 4:1). Uskolliset israelilaiset nähtävästi arvostivat heitä ja saattoivat antaa heille ruokalahjoja (2. Kuninkaiden kirja 4:38, 42).