Raamatussa on kolme apostoli Johanneksen kirjoittamaa kirjettä, ja niistä viimeisen lopussa hän sanoo: ”Minulla oli sinulle paljon kirjoitettavaa, mutta en tahdo jatkaa sinulle kirjoittamista musteella ja kynällä.” Alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä Johannes puhui ”mustasta ja ruo’osta”. (3. Johanneksen kirje 13, The Kingdom Interlinear Translation of the Greek Scriptures.)

Kynä saattoi tuohon aikaan olla pala jäykkää ruokoa, jonka toinen pää leikattiin viistoon ja halkaistiin ja jota voitiin teroittaa hohkakivellä. Ruokokynä muistutti ulkonäöltään ja toimintatavaltaan paljolti nykyaikaista mustekynää, jossa on metallinen terä.

”Musta” eli muste oli useimmiten sekoitus nokea ja arabikumia, joka toimi sidosaineena. Sitä myytiin kuivina levyinä tai tankoina, jotka piti kostuttaa ennen kirjoittamista. Tällainen muste ei imeytynyt papyrukseen tai pergamenttiin vaan kuivui sen pintaan, joten virheet oli helppo pyyhkiä pois kostealla sienellä, joka kuului kirjurin vakiovarusteisiin. Tämä entisaikojen mustetta koskeva yksityiskohta auttaa meitä ymmärtämään, mitä raamatunkirjoittajilla oli ehkä mielessään heidän puhuessaan siitä, että nimiä voidaan pyyhkiä eli poistaa Jumalan muistokirjasta (2. Mooseksen kirja 32:32, 33; Ilmestys 3:5).

Apostolien tekojen 18:3:n mukaan apostoli Paavali oli ammatiltaan teltantekijä. Raamatun aikoina teltantekijät kutoivat kamelin- tai vuohenkarvasta kangasta ja ompelivat siitä telttoja matkamiehille. Niitä tehtiin paljon myös nahasta ja pellavasta, jota valmistettiin Paavalin kotikaupungissa Tarsoksessa. Paavali saattoi tehdä telttoja näistä kaikista materiaaleista tai vain joistakin niistä. Työskennellessään Aquilan kanssa hän ehkä teki pellavaisia aurinkokatoksia, joilla suojattiin yksityistalojen sisäpihoja.

Paavali oppi tämän ammatin ilmeisesti jo nuorena. Egyptistä löydetyt papyrustekstit osoittavat, että Rooman vallan aikana egyptiläiset pojat pantiin oppiin noin 13-vuotiaina. Jos Paavali alkoi opetella teltantekoa samanikäisenä, hän saattoi 15–16-vuotiaana osata jo leikata materiaaleja oikean kokoisiksi ja muotoisiksi kaistaleiksi ja ommella niitä sitten yhteen erilaisin tekniikoin hyödyntämällä muun muassa naskaleita. ”Oppivuosiensa päätteeksi Paavalille kenties annettiin omat työvälineet”, sanotaan kirjassa The Social Context of Paul’s Ministry. Koska työssä tarvittiin lähinnä veitsiä ja naskaleita, teltantekijä pystyi tuon saman hakuteoksen mukaan harjoittamaan ammattiaan melkeinpä missä vain. Näin Paavalikin saattoi elättää itsensä matkustavana lähetystyöntekijänä.