Aaloeta käytettiin Raamatun mukaan vaatteiden ja vuoteiden hajustamiseen (Psalmit 45:8; Sananlaskut 7:17; Laulujen laulu 4:14). Raamatussa mainittua aaloeta saatiin todennäköisesti agarpuusta (eräs Aquilaria-suvun puu). Kun tuo puu lahoaa, se erittää aromaattista öljyä ja pihkaa. Puuainesta hienonnettiin jauheeksi, jota myytiin sitten ”aaloena”.

Raamattu vertaa Israelin telttoja ”aaloekasveihin, jotka Jehova on istuttanut” (4. Mooseksen kirja 24:5, 6). Tämä saattaa viitata agarpuun muotoon, sillä se voi kasvaa noin 30 metriä korkeaksi ja se levenee alaspäin. Agarpuuta ei tavata nykyisen Israelin alueella, mutta kuten eräs Raamatun tietosanakirja toteaa, ”mikään ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että tätä ja muita – – [alueella] nykyään esiintymättömiä puita olisi viljelty Jordaninlaaksossa, joka oli tuolloin vauras ja runsasväestöinen” (A Dictionary of the Bible).

Jumalan laissa määrättiin, että temppelissä uhrattavien uhrien piti olla parasta laatua. Jumala ei hyväksyisi viallisia uhreja. (2. Mooseksen kirja 23:19; 3. Mooseksen kirja 22:21–24.) Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen filosofi Filon kirjoitti, että papit tutkivat eläimet tarkoin ”päästä jalkoihin” varmistaakseen, että ne olivat joka suhteessa virheettömiä, ”ilman pienintäkään vikaa”.

Tutkija E. P. Sandersin mukaan oli mahdollista, että temppelivirkailijat valtuuttivat ”luotettavat uhrieläinten myyjät myymään vain sellaisia eläimiä ja lintuja, jotka papit olivat aiemmin tarkastaneet. Tässä tapauksessa myyjän olisi pitänyt antaa ostajalle jonkinlainen kuitti, joka todisti uhrin olevan moitteeton.”

Vuonna 2011 arkeologit löysivät temppelin läheltä juuri tällaisen kuitin tai poletin: kolikon kokoisen savisinetin, joka on ajoitettu vuosille 100 eaa. – 70 jaa. Siinä on kaksi arameankielistä sanaa, jotka voidaan kääntää ”Puhdas Jumalalle”. Temppelivirkailijoiden arvellaan kiinnittäneen tällaisia poletteja uhrieläimiin tai palvonnassa käytettäviin tuotteisiin.