TURISTEILLA oli nälkä. He olivat kierrelleet Betlehemin vanhan kaupungin historiallisilla paikoilla, ja nyt heidän ruokahalunsa oli melkoinen. He halusivat maistaa jotain paikallista ruokaa. Yksi heistä huomasi ravintolan, jossa tarjottiin pitaleivän kera falafelia eli kahvihernepyöryköitä sekä tomaattia, sipulia ja muita kasviksia. Tästä herkullisesta välipalasta he saivat uutta voimaa jatkaa kierrostaan.

Nämä vierailijat tuskin osasivat aavistaa, että vaatimattoman pitaleivän syöminen oli todennäköisesti heidän historiallisin kokemuksensa tuon päivän aikana. Nimi Betlehem tarkoittaa ’leipähuonetta’, ja alueella on leivottu leipää tuhansien vuosien ajan (Ruut 1:22; 2:14). Nykyään pitaleipä on tyypillisimpiä Betlehemin alueella valmistettavia leipiä.

Kun Abraham ja Saara asuivat lähes neljätuhatta vuotta sitten hieman Betlehemin eteläpuolella, Saara leipoi ”pyöreitä leipiä” kolmelle odottamattomalle vieraalle (1. Mooseksen kirja 18:6). Saaran käyttämät ”hienot jauhot” saattoivat olla emmervehnää tai ohraa. Hänen täytyi valmistaa tuo leipä nopeasti, ja luultavasti hän paistoi taikinan kuumennetuilla kivillä. (1. Kuninkaiden kirja 19:6.)

Kuten kertomus ilmaisee, Abrahamin huonekunnassa leivottiin ja paistettiin leipä itse. Paimentolaisina Saaralla ja hänen palvelijoillaan ei todennäköisesti ollut sellaisia uuneja, joita käytettiin yleisesti hänen aiemmassa asuinpaikassaan, Urin kaupungissa. Saara valmisti hienoja jauhoja paikallisesta viljasta. Tämä on ollut varmasti työläs tehtävä, jossa käytettiin siirrettävää käsimyllyä ja mahdollisesti huhmarta ja petkelettä.

Noin neljäsataa vuotta myöhemmin Mooseksen laissa määrättiin, ettei käsimyllyä saanut ottaa lainan pantiksi, koska mylly vastasi ihmisen ”sielua” eli elatusta (5. Mooseksen kirja 24:6, alaviite). Jumala piti käsimyllyä näin tärkeänä, koska ilman sitä perhe ei voinut valmistaa jokapäiväistä leipäänsä. (Ks. tekstiruutu ” Päivittäisen leivän valmistaminen Raamatun aikoina”.)

Leipä mainitaan Raamatussa satoja kertoja, ja raamatunkirjoittajat käyttivät sanaa ”leipä” usein ruoan synonyyminä. Jeesus sanoi, että Jumalan palvelijat voivat rukoilla luottavaisina: ”Anna meille tänään leipämme täksi päiväksi.” (Matteus 6:11.) ”Leivällä” tarkoitetaan tässä ruokaa yleensä, ja näin Jeesus ilmaisee, että voimme luottaa Jumalan antavan meille sen, mitä tarvitsemme päivittäin ravinnoksemme (Psalmit 37:25).

On kuitenkin jotain vielä tärkeämpää kuin leipä tai ruoka. Jeesus sanoi: ”Ihmisen ei tule elää yksistään leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jehovan suusta.” (Matteus 4:4.) Nämä Jeesuksen sanat viittasivat aikaan, jolloin israelilaiset olivat täysin riippuvaisia Jumalan heille antamasta ravinnosta. Pian Egyptistä lähdön jälkeen – noin kuukauden kuluttua siitä, kun he olivat saapuneet Siinain erämaahan – heidän ruokavaransa olivat hupenemassa. Kansa pelkäsi kuolevansa nälkään karussa erämaassa ja valitti katkerana, että Egyptissä he ”söivät leipää kyllikseen”. (2. Mooseksen kirja 16:1–3.)

Egyptissä sai varmasti maukasta leipää. Mooseksen aikana egyptiläisille oli tarjolla monenlaisia ammattileipureiden valmistamia leipiä ja leivonnaisia. Jehova ei kuitenkaan aikonut jättää kansaansa kokonaan ilman leipää. Hän lupasi: ”Katso, minä annan sataa teille leipää taivaista.”  Taivaasta todellakin tuli leipää, kun varhain aamulla maan pinnalle oli ilmaantunut ”jotakin hienoa, hiutalemaista”, joka näytti kuin aamukasteelta tai kuuralta. Nähdessään sitä ensimmäisen kerran israelilaiset kysyivät: ”Mitä se on?” Mooses selitti: ”Se on sitä leipää, jonka Jehova on antanut teille ruoaksi.” He kutsuivat tuota leipää mannaksi *, ja se oli heidän ravintonaan seuraavien 40 vuoden ajan. (2. Mooseksen kirja 16:4, 13–15, 31.)

Aluksi tämä ihmeen välityksellä saatu manna teki israelilaisiin varmasti suuren vaikutuksen. Se ”maistui hunajarieskalta”, ja sitä riitti runsaasti kaikille (2. Mooseksen kirja 16:18). Mutta kun aika kului, he alkoivat kaivata niitä monia ruokia, joita he olivat syöneet Egyptissä. ”Emme näe mitään muuta kuin tuota mannaa”, he nurisivat (4. Mooseksen kirja 11:6). Myöhemmin he puhisivat vihoissaan: ”Meidän sielumme on alkanut inhota tätä viheliäistä leipää.” (4. Mooseksen kirja 21:5.) Tästä ”taivaan leivästä” tuli heille lopulta vastenmielistä (Psalmit 105:40).

Selvästikin leipää – niin kuin montaa muutakin asiaa – voidaan helposti pitää itsestäänselvyytenä. Mutta Raamatussa puhutaan aivan erityisestä leivästä, jota meidän ei tulisi väheksyä. Tämä leipä, jota Jeesus vertasi israelilaisten kiittämättöminä hylkäämään mannaan, voi tuoda ikuisia siunauksia.

Jeesus sanoi kuulijoilleen: ”Minä olen elämän leipä. Teidän esi-isänne söivät mannaa erämaassa ja silti kuolivat. Tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, jotta kuka tahansa voisi syödä sitä ja olla kuolematta. Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta; jos joku syö tätä leipää, hän tulee elämään ikuisesti; ja todellakin se leipä, jonka  minä tulen antamaan, on minun lihani maailman elämän puolesta.” (Johannes 6:48–51.)

Monet Jeesuksen kuulijoista eivät ymmärtäneet, että hän käytti sanoja ”leipä” ja ”liha” vertauskuvallisessa merkityksessä. Tämä vertaus on kuitenkin erittäin osuva. Kirjaimellinen leipä oli juutalaisten päivittäistä ruokaa, samoin kuin manna oli ollut israelilaisten ruokaa 40 vuoden ajan erämaassa. Vaikka manna oli Jumalan antama lahja, sen avulla ei saanut ikuista elämää. Sitä vastoin Jeesuksen uhrin ansiosta ne, jotka uskovat häneen, voivat saada ikuisen elämän palkinnon. Hän on todellinen ”elämän leipä”.

Kun sinulla on nälkä, syöt ehkä palan leipää. Saatat myös esittää Jumalalle kiitoksen ”jokapäiväisestä leivästäsi” (Matteus 6:11, Kirkkoraamattu 1992). Mutta vaikka nautimmekin maittavasta ruoasta, emme saa koskaan unohtaa ”elämän leivän”, Jeesuksen Kristuksen, merkitystä.

Miten voimme osoittaa, että emme Mooseksen päivien kiittämättömien israelilaisten tavoin pidä tätä kallisarvoista leipää itsestäänselvyytenä? Jeesus sanoi: ”Jos rakastatte minua, niin noudatatte minun käskyjäni.” (Johannes 14:15.) Noudattamalla Jeesuksen käskyjä voimme nauttia leivästä halki ikuisuuden (5. Mooseksen kirja 12:7).