Kuka tahansa meistä voi kohdata jonkin tragedian elämässään. Raamatussa todetaan, ”ettei kilpajuoksu ole nopeiden vallassa, eikä taistelu väkevien, – – sillä aika ja sattuma kohtaavat heitä kaikkia” (Saarnaaja 9:11). Tämä pitää paikkansa myös monista nuorista. Miten jotkut heistä ovat voineet selviytyä kohtaamistaan tragedioista? Tarkastellaanpa kahta esimerkkiä.

•  REBEKAH

•  CORDELL

 Vanhempani erosivat, kun olin 14-vuotias.

 Uskottelin itselleni, etteivät vanhempani oikeasti olleet eroamassa. Isäni vain tarvitsisi hieman aikaa itselleen. Hänhän rakasti äitiäni, joten miksi hän jättäisi tämän? Miksi hän jättäisi minut?

 Minun oli vaikea puhua kenellekään siitä, mitä oli meneillään. Halusin vain sulkea sen mielestäni. Olin vihainen, vaikka en tuolloin tajunnutkaan sitä. Tunsin ahdistusta ja kärsin univaikeuksista.

 Kun olin 19-vuotias, äitini kuoli syöpään. Hän oli paras ystäväni.

 Vanhempieni ero oli ollut minulle sokki, mutta äitini kuolema tuntui täysin musertavalta. En ole vieläkään päässyt sen yli. Uniongelmani ovat vain pahentuneet, ja olen yhä ahdistunut.

 Vaikeuksien keskellä monenlaista apua on kuitenkin ollut saatavilla. Olen esimerkiksi yrittänyt noudattaa neuvoa, joka on Sananlaskujen 18:1:ssä. Siinä meitä varoitetaan eristäytymästä.

 Olen Jehovan todistaja, joten pyrin lukemaan rohkaisevia Raamattuun perustuvia julkaisujamme. Vanhempieni avioeron aikaan sain apua kirjasta Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia. Muistan erityisesti lukeneeni 2. osassa olevaa lukua ”Voiko yksinhuoltajaperhe olla onnellinen?”.

  Yksi raamatunkohdista, joka on erityisesti auttanut minua, on Matteuksen 6:25–34. Jakeessa 27 Jeesus kysyi: ”Kuka teistä voi huolissaan olemalla lisätä yhtä kyynärääkään a elinikäänsä?”

 Me kaikki kohtaamme vaikeita asioita. Äitini esimerkki opetti minulle, että tärkeää on se, kuinka suhtaudumme niihin. Hän koki paljon vastoinkäymisiä – avioeron ja sitten parantumattoman sairauden. Kaiken sen keskellä hän säilytti myönteisen asenteen, ja hänen uskonsa Jumalaan pysyi vahvana loppuun saakka. En koskaan unohda sitä, mitä hän opetti minulle Jehovasta.

 Mieti: Miten Raamatun ja Raamattuun perustuvien julkaisujen lukeminen voi auttaa sinua selviytymään vastoinkäymisistä? (Psalmit 94:19.)

 Kun olin 17-vuotias, näin isäni kuolevan. Hänen menettämisensä oli pahinta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Olin musertunut.

 En voinut uskoa, että isäni oli todella kuollut. Se ei voinut olla hän, joka makasi elottomana lakanoiden alla. Sanoin itselleni: ”Hän herää kyllä huomenna.” Minulla oli tyhjä olo, ja tunsin olevani eksyksissä.

 Minä ja perheeni olemme Jehovan todistajia. Isäni kuoltua saimme valtavasti tukea seurakuntamme ystäviltä. He toivat meille ruokaa, tarjoutuivat olemaan kanssamme ja pysyivät lähellä meitä – eivät vain hetkellisesti, vaan niin kauan kuin tarvitsimme apua. Heidän antamansa tuki oli minulle todiste siitä, että Jehovan todistajat ovat tosi kristittyjä. (Johannes 13:35.)

 Minua on rohkaissut eityisesti 2. Korinttilaiskirjeen 4:17, 18, jossa sanotaan: ”Vaikka ahdistus on hetkellinen ja kevyt, niin se tuottaa meille kirkkauden, joka painavuudeltaan on yhä verrattomampaa ja on ikuista, samalla kun emme pidä katsettamme näkyväisissä, vaan näkymättömissä. Sillä näkyväiset ovat väliaikaisia, mutta näkymättömät ovat ikuisia.”

 Jae 18 vaikutti minuun syvästi. Isäni kokema kärsimys oli väliaikaista, mutta se, mitä Jehova lupaa tulevaisuudesta, on ikuista. Isäni kuolema sai minut ajattelemaan, miten käytän elämäni, ja pohtimaan tavoitteitani uudelleen.

 Mieti: Miten vastoinkäymiset voivat auttaa sinua arvioimaan uudelleen tavoitteitasi? (1. Johanneksen kirje 2:17.)