Taistelu on ohi, ja hiljaisuus laskeutuu Elanlaaksoon. Sotilasleirissä teltat kahahtelevat iltapäivän tuulessa. Kuningas Saul on kutsunut luokseen muutamia miehiä, joiden joukossa on hänen vanhin poikansa Jonatan. Nuori paimen, Daavid, kertoo intoa pursuten, mitä on tapahtunut. Saul kuuntelee herkeämättä, jottei sanaakaan mene ohi korvien. Mutta mitä Jonatan ajattelee? Hän on saavuttanut monia voittoja Jehovan armeijassa pitkän uransa aikana. Kunnia tämänpäiväisestä voitosta kuuluu kuitenkin tälle nuorukaiselle. Daavid on tappanut Goljat-nimisen jättiläisen! Onko Jonatan kateellinen Daavidin saaman kunnian vuoksi?

 Jonatanin suhtautuminen voi tuntua yllättävältä. Raamatussa kerrotaan: ”Sen jälkeen kun Daavid oli puhunut Saulille, Jonatanista ja Daavidista tuli läheiset ystävät, ja Jonatan alkoi rakastaa häntä hyvin paljon.” Jonatan antoi Daavidille omat varusteensa, myös jousensa. Se oli merkittävä lahja – olihan Jonatan kuuluisa jousiampuja! Lisäksi Jonatan ja Daavid tekivät liiton, juhlallisen sopimuksen, joka sinetöi heidän ystävyytensä. Siitä lähtien he tukisivat toisiaan. (1. Samuelin kirja 18:1–5.)

 Näin alkoi yksi merkittävimmistä ystävyyssuhteista, joista Raamatussa kerrotaan. Ystävyyssuhteet ovat Jumalaan uskoville tärkeitä. Jos valitsemme ystävämme viisaasti ja olemme itse kannustavia ja uskollisia ystäviä, voimme vahvistaa uskoamme näinä rakkaudettomina aikoina (Sananlaskut 27:17). Mitä Jonatanin osoittamasta ystävyydestä voidaan oppia?

 Miten Jonatan ja Daavid saattoivat ystävystyä niin nopeasti? Se johtui perustasta, jolle heidän ystävyytensä rakentui. Mietitäänpä Jonatanin taustaa. Jonatan oli kokenut kovia. Hänen isänsä, kuningas Saul, oli vuosien kuluessa muuttunut: nöyrästä, tottelevaisesta uskon miehestä oli tullut julkea ja omapäinen. (1. Samuelin kirja 15:17–19, 26.)

 Jonatan on varmasti surrut syvästi Saulissa tapahtunutta muutosta, sillä he olivat läheisiä (1. Samuelin kirja 20:2). Hän luultavasti pelkäsi, että Saul voisi aiheuttaa vahinkoa Jehovan valitulle kansalle. Saisiko kuninkaan tottelemattomuus hänen alamaisensakin poikkeamaan väärälle tielle ja menettämään Jehovan suosion? Tämä oli epäilemättä vaikeaa aikaa Jonatanin kaltaiselle uskon miehelle.

 Tätä taustaa vasten voi olla helpompi ymmärtää, miksi Jonatan piti nuoresta Daavidista. Hän näki Daavidin suuren uskon. Daavid, toisin kuin Saulin sotilaat, ei ollut pelännyt jättiläiskokoista Goljatia. Hän oli päätellyt, että taistellessaan Jehovan nimessä hän olisi voimakkaampi kuin Goljat kaikkine aseineen. (1. Samuelin kirja 17:45–47.)

 Vuosia aiemmin Jonatan oli ajatellut samoin. Hän oli ollut varma, että kaksi miestä – hän ja hänen aseenkantajansa – pystyisivät kukistamaan kokonaisen varuskunnan. Miksi? ”Mikään ei voi estää Jehovaa”, hän oli sanonut. (1. Samuelin kirja 14:6.) Jonatanilla ja Daavidilla oli siis paljon yhteistä: luja usko Jehovaan ja syvä rakkaus häneen. Se oli ihanteellinen perusta heidän ystävyydelleen. Vaikka Jonatan oli lähes 50-vuotias mahtava prinssi ja Daavid tuskin 20-vuotias vaatimaton paimen, heidän eroavuuksillaan ei ollut merkitystä. a

 Jonatanin ja Daavidin välinen liitto suojeli heidän ystävyyttään. Millä tavoin? Daavidhan tiesi, mitä Jehovalla oli mielessään häntä varten: hänestä tulisi Israelin seuraava kuningas. Hän ei varmaankaan salannut tätä Jonatanilta. Sellaisessa ystävyyssuhteessa, jollainen heidän välillään oli, ei ole salaisuuksia eikä valheita. Miten tämä tieto vaikutti Jonataniin? Oliko hän ehkä elätellyt sellaista toivoa, että jonain päivänä hänestä tulisi kuningas ja että hän voisi oikaista isänsä tekemät vääryydet? Raamattu ei kerro Jonatanin käyneen mitään sisäistä kamppailua. Se kertoo vain sen, millä on todellista merkitystä: Jonatan oli uskollinen, ja hänellä oli uskoa. Hän näki, että Daavidilla oli Jehovan henkeä. (1. Samuelin kirja 16:1, 11–13.) Siksi Jonatan ei rikkonut valaansa eikä pitänyt Daavidia kilpailijana vaan ystävänä. Hän halusi nähdä Jehovan tahdon toteutuvan.

 Noiden miesten välinen ystävyys osoittautui arvokkaaksi. Mitä me voimme oppia Jonatanin uskosta? Kaikkien Jumalan palvelijoiden on hyvä miettiä ystävyyssuhteiden arvoa. Vaikka ystävämme olisivat eri-ikäisiä kuin me ja heillä olisi erilainen tausta kuin meillä, heillä voi olla meihin hyvin myönteinen vaikutus, jos heillä on aitoa uskoa. Jonatan ja Daavid vahvistivat ja rohkaisivat toisiaan monta kertaa. He myös tulisivat tarvitsemaan tällaista apua, sillä heidän ystävyytensä joutuisi kovalle koetukselle.

 Saul piti Daavidista aluksi hyvin paljon ja nimitti hänet armeijansa johtoon. Ajan mittaan Saulin kuitenkin voitti vihollinen, jolle Jonatan ei ollut antanut periksi: kateus. Taistellessaan Israelin vihollisia filistealaisia vastaan Daavid kulki voitosta voittoon. Häntä ylistettiin ja ihailtiin. Jotkut israelilaisnaiset jopa lauloivat: ”Saul on surmannut tuhansia, Daavid kymmeniätuhansia.” Se ei ollut Saulin lempilauluja! Raamattu kertookin: ”Siitä päivästä lähtien Saul suhtautui Daavidiin epäluuloisesti.” (1. Samuelin kirja 18:7, 9.) Saul pelkäsi, että Daavid yrittäisi anastaa häneltä kuninkuuden. Se oli kuitenkin turha pelko. Vaikka Daavid tiesi, että hänestä tulisi Saulin seuraaja, hän ei koskaan edes harkinnut Jehovan voiteleman kuninkaan syrjäyttämistä.

 Saul laati juonen Daavidin surmaamiseksi taistelussa, mutta juoni epäonnistui. Daavid voitti taistelun toisensa jälkeen, ja ihmiset kunnioittivat häntä yhä enemmän. Seuraavaksi Saul yritti saada kaikki talouteensa kuuluvat, niin palvelijat kuin vanhimman poikansakin, mukaan salajuoneen, jonka avulla Daavidista päästäisiin eroon. Jonatan on varmasti ollut valtavan pettynyt nähdessään, miten hänen isänsä toimi. (1. Samuelin kirja 18:25–30; 19:1.) Jonatan oli uskollinen poika mutta myös uskollinen ystävä. Kummalle hän nyt olisi uskollinen: isälleen vai ystävälleen?

 Jonatan sanoi isälleen: ”Kuninkaan ei tule tehdä syntiä palvelijaansa Daavidia vastaan, sillä hän ei ole tehnyt syntiä sinua vastaan ja sinulle on ollut hyötyä siitä, mitä hän on tehnyt sinulle. Hän vaaransi elämänsä lyödessään kuoliaaksi filistealaisen, ja niin Jehova antoi suuren voiton koko Israelille. Sinä näit sen ja olit hyvin iloinen. Miksi siis tekisit syntiä vuodattamalla viatonta verta ja surmauttamalla Daavidin syyttä?” Saul tuli hetkeksi järkiinsä. Hän kuunteli Jonatania ja jopa vannoi, ettei vahingoittaisi Daavidia. Mutta Saul ei ollut sanansa mittainen. Kun Daavid edelleen menestyi, Saul alkoi tuntea niin suurta kateutta, että yritti raivoissaan keihästää tämän! (1. Samuelin kirja 19:4–6, 9, 10.) Daavid kuitenkin pakeni Saulin hovista.

 Onko sinun pitänyt joskus valita, kenelle olla uskollinen? Se voi olla hyvin tuskallista. Joku voisi siinä tilanteessa sanoa, että perhe menee aina kaiken edelle. Jonatan ei ajatellut näin. Miten hän voisi asettua isänsä puolelle, kun Daavid oli uskollinen ja tottelevainen Jehovan palvelija? Niinpä uskollisuus Jehovalle sai Jonatanin pysymään Daavidin rinnalla. Vaikka Jonatan oli uskollinen ennen kaikkea Jumalalle, hän oli uskollinen myös isälleen, sillä hän neuvoi tätä suoraan eikä vain kertonut jotain, mitä tämä olisi halunnut kuulla. Meille kaikille on hyötyä siitä, että jäljittelemme Jonatanin uskollisuutta.

 Jonatan yritti jälleen saada isänsä tekemään sovinnon Daavidin kanssa, mutta entistä huonommalla menestyksellä. Daavid tuli salaa Jonatanin luo kertomaan, että hän pelkäsi henkensä puolesta. ”Olen vain askeleen päässä kuolemasta!” hän sanoi ystävälleen. Jonatan lupasi selvittää, millä mielellä hänen isänsä on, ja kertoa sen sitten Daavidille. Daavid pysyisi piilossa, ja Jonatan ilmoittaisi lopputuloksen käyttämällä jousta ja nuolia. Jonatanilla oli vain yksi pyyntö. Hän vannotti Daavidia: ”Älä koskaan lakkaa osoittamasta uskollista rakkautta suvulleni, silloinkaan kun Jehova pyyhkii pois kaikki sinun vihollisesi maan päältä.” Daavid lupasi huolehtia aina Jonatanin sukuun kuuluvista. (1. Samuelin kirja 20:3, 13–27.)

 Jonatan yritti puhua Daavidista hyvää Saulille, mutta tämä raivostui. Hän kutsui Jonatania ”kapinallisen naisen pojaksi” ja sanoi, että Jonatanin uskollisuus Daavidia kohtaan oli häpeäksi koko perheelle. Hän yritti saada poikansa ajattelemaan omaa etuaan ja sanoi: ”Niin kauan kuin Iisain poika on elossa maan päällä, et sinä eikä sinun kuninkuutesi ole turvassa.” Kuurona isänsä pelotteluyrityksille Jonatan vetosi häneen uudelleen: ”Miksi hänet pitäisi surmata? Mitä hän on tehnyt?” Silloin Saul räjähti! Iästään huolimatta hän oli vielä voimakas soturi. Hän sinkosi keihään poikaansa kohti! Hän ei kuitenkaan osunut, niin taitava kuin ehkä olikin. Syvästi loukkaantunut ja nöyryytetty Jonatan lähti vihaisena pois. (1. Samuelin kirja 20:24–34.)

 Seuraavana aamuna Jonatan meni kaupungin ulkopuolelle lähelle Daavidin piilopaikkaa. Hän ampui nuolen, kuten oli Daavidin kanssa sopinut, ja siitä Daavid tiesi, että Saul oli yhä aikeissa tappaa hänet. Sitten Jonatan lähetti palvelijansa takaisin kaupunkiin. Jonatanilla ja Daavidilla oli nyt hetki aikaa puhua. Miehet itkivät, ja Jonatan hyvästeli surullisena nuoren ystävänsä, josta tuli nyt pakolainen. (1. Samuelin kirja 20:35–42.)

 Jonatan pysyi uskollisena eikä antanut periksi itsekkyydelle. Kaikkien Jumalalle uskollisten ihmisten vihollinen, Saatana, olisi varmasti halunnut nähdä Jonatanin toimivan kuten Saul ja keskittyvän oman vallan ja kunnian tavoitteluun. Saatana vetoaa ihmisten itsekkyyteen – ja suorastaan nauttii siitä. Hän sai esivanhempamme Aadamin ja Eevan lankeamaan itsekkyyden ansaan (1. Mooseksen kirja 3:1–6). Jonatanin horjumattomuuden on täytynyt olla Saatanasta todella turhauttavaa! Vastustatko sinä tällaisia houkutuksia? Itsekkyys on nykyään oikea epidemia (2. Timoteukselle 3:1–5). Jonatanin epäitsekkyys ja uskollisuus ovat jäljittelemisen arvoisia!

 Saulin viha Daavidia kohtaan muuttui pakkomielteiseksi. Jonatan katseli avuttomana, miten hänen isänsä kokosi lopulta armeijansa ja kierteli kuin mielipuoli pitkin maata etsimässä yhtä viatonta miestä. (1. Samuelin kirja 24:1, 2, 12–15; 26:20.) Mitä Jonatan teki? Raamattu ei kerro, että hän olisi koskaan ollut mukana yhdelläkään Daavidin vastaisella sotaretkellä. Hän ei voinut ajatellakaan sellaista, sillä hän oli uskollinen Jehovalle ja Daavidille ja piti kiinni ystävyyden valastaan.

 Jonatanin tunteet ystäväänsä kohtaan eivät milloinkaan muuttuneet. Aikanaan hän onnistui jälleen tapaamaan Daavidin, tällä kertaa Horesissa, joka tarkoittaa ’metsäistä paikkaa’. Hores oli karu, vuoristoinen alue, joka sijaitsi ilmeisesti muutaman kilometrin päässä Hebronista kaakkoon. Miksi Jonatan asetti itsensä vaaraan nähdäkseen pakolaisena elävän Daavidin? Raamattu kertoo, että hän halusi auttaa ystäväänsä ”vahvistumaan Jehovan avulla”. (1. Samuelin kirja 23:16.) Miten Jonatan vahvisti Daavidia?

 Jonatan vakuutti Daavidille: ”Älä pelkää, sillä isäni Saul ei löydä sinua.” Miksi hän saattoi olla siitä niin varma? Jonatan uskoi lujasti, että Jehovan tarkoitus toteutuisi. Sitten hän jatkoi: ”Sinusta tulee Israelin kuningas.” Profeetta Samuel oli esittänyt tuon lupauksen vuosia aiemmin, ja Jonatan muistutti nyt Daavidia siitä, että Jehovan sanaan voi aina luottaa. Omasta tulevaisuudestaan Jonatan sanoi: ”Minä tulen olemaan toisella sijalla.” Miten suurta nöyryyttä hän osoittikaan! Hän tyytyisi palvelemaan itseään 30 vuotta nuoremman miehen alaisuudessa ja olemaan tämän oikeana kätenä. Lopuksi hän sanoi: ”Myös isäni Saul tietää sen.” (1. Samuelin kirja 23:17, 18.) Saul tiesi sydämessään, että hänet oli tuomittu häviämään taistelu tuota miestä vastaan, jonka Jehova oli valinnut seuraavaksi kuninkaaksi.

 Seuraavina vuosina Daavid varmasti muisteli usein lämpimästi tuota tapaamista, joka jäi heidän viimeisekseen. Surullista kyllä Jonatanin toive palvella Daavidin alaisuudessa ei koskaan toteutunut.

 Jonatan lähti isänsä mukaan taisteluun Israelin perivihollisia, filistealaisia, vastaan. Hän saattoi taistella isänsä rinnalla hyvin omintunnoin, sillä hän ei antanut tämän väärintekojen estää häntä tekemästä Jehovan tahtoa. Hän taisteli rohkeasti ja uskollisesti, kuten aina, mutta taistelu oli Israelille tappiollinen. Saul oli pahuudessaan turvautunut jopa spiritismiin, mikä oli Jumalan lain mukaan kuolemanrangaistuksen ansaitseva rikos. Jehova ei siksi enää siunannut häntä. Kolme Saulin poikaa, Jonatan mukaan lukien, kuoli taistelussa. Saul haavoittui, ja hän tappoi itsensä. (1. Samuelin kirja 28:6–14; 31:2–6.)

 Daavid oli surun murtama. Laajasydämisenä miehenä hän suri jopa Saulia, vaikka tämä oli aiheuttanut hänelle valtavasti tuskaa ja vaikeuksia. Daavid kirjoitti Saulin ja Jonatanin vuoksi surulaulun. Ehkäpä kaikkein koskettavimmat sanat Daavid kirjoitti läheisestä tukijastaan ja ystävästään. Ne kuuluvat: ”Olen surun murtama sinun takiasi, veljeni Jonatan. Olit minulle hyvin rakas. Rakkautesi merkitsi minulle enemmän kuin naisten rakkaus.” (2. Samuelin kirja 1:26.)

 Daavid ei milloinkaan unohtanut Jonatanille antamaansa lupausta. Vuosia myöhemmin hän haetutti taloonsa Jonatanin vammautuneen pojan Mefibosetin ja piti tästä huolta (2. Samuelin kirja 9:1–13). Daavid oli selvästikin oppinut paljon Jonatanin uskollisuudesta ja nöyryydestä sekä tämän halukkuudesta tukea ystäväänsä silloinkin, kun se merkitsi suuria uhrauksia. Entä me? Voimmeko hankkia Jonatanin kaltaisia ystäviä? Voimmeko itse olla tällaisia ystäviä? Jos autamme ystäviämme vahvistamaan uskoaan Jehovaan ja pidämme uskollisuutta hänelle tärkeimpänä asiana ja jos olemme luotettavia emmekä etsi omaa etuamme, olemme Jonatanin kaltaisia ystäviä. Samalla jäljittelemme hänen uskoaan.