Siirry sisältöön

Vasemmalla: Näyttelyvieraita kiertokäynnillä. Keskellä: La Modelon sisäänkäynti Barcelonassa Espanjassa. Oikealla: Kopioita kirjeistä, joita eräs veli kirjoitti vaimolleen vankilasta

5. JOULUKUUTA 2023
ESPANJA

Espanjassa erikoisnäyttely: ”Vankilassa omantuntonsa vuoksi”

Espanjassa erikoisnäyttely: ”Vankilassa omantuntonsa vuoksi”

Opas ja vieraita entisessä La Modelo -vankilassa

Barcelonassa Espanjassa avattiin 14. lokakuuta 2023 uusi näyttely nimeltä ”Vankilassa omantuntonsa vuoksi”. Se pystytettiin entiseen La Modelo -nimiseen vankilaan, joka toimii nyt museona ja kulttuurikeskuksena. Tämän neljään osastoon jaetun näyttelyn tarkoituksena on kertoa kävijöille – myös viranomaisille ja tutkijoille – niiden nuorten Jehovan todistajien vahvasta uskosta, jotka eivät suostuneet tinkimään kristillisestä puolueettomuudestaan. Näyttely on esillä 16. joulukuuta 2023 saakka.

Näyttely kertoo espanjalaisista veljistämme, joita vangittiin 1930-luvulta alkaen siksi, että he kieltäytyivät asepalveluksesta. 1960- ja 1970-luvulla vankilassa oli lähes 1 000 veljeä. Heistä yli 40 oli La Modelossa.

Näyttelyssä oli esillä kuvia aseistakieltäytyjistä

Näyttelyssä selviää, miksi Jehovan todistajat kieltäytyvät asepalveluksesta ja millaista näiden uskollisten nuorten veljien elämä vankilassa oli. Heidän vuosikymmenien mittaan ilmaisemansa rohkea asenne sai Espanjan viranomaiset vuonna 1984 tunnustamaan oikeuden kieltäytyä asepalveluksesta omantunnonsyistä.

Historian professori Miguel Ángel Plaza oli kutsuttu puhumaan näyttelyn avajaisissa. Hän oli keskustellut useiden La Modelossa olleiden Jehovan todistajien kanssa ja kertoi heidän kokemuksistaan. Hän sanoi: ”Kenelläkään heistä ei ollut kriittistä kommenttia tai negatiivista sanottavaa siitä, mitä he kokivat La Modelossa – ei edes vanginvartijoista. Kaikilla oli hymy huulillaan, kun he kertoivat kokemuksiaan.” Yksi La Modelon entisistä vangeista, Fernando Trepat, joka oli tapahtumassa mukana, kertoi: ”Vielä nyt, yli 50 vuotta myöhemmin, olen vakuuttunut siitä, että Raamatun periaatteet auttoivat minua tekemään oikean valinnan. Tekisin edelleen saman ratkaisun.”

Tapahtuman järjestänyt veli David Báidez sanoi: ”Vaikka tämä näyttely kertoo menneisyydestä, asia on edelleen ajankohtainen. Tällä hetkellä eri maissa on noin 200 Jehovan todistajaa vankilassa Raamattuun perustuvan vakaumuksensa vuoksi.”

Veljiä ja sisaria, jotka toimivat oppaina erikoisnäyttelyssä La Modelossa

Arvostamme syvästi sitä uskollisuutta ja kestävyyttä, jota espanjalaiset veljet ovat osoittaneet vuosikymmenien aikana, ja rukoilemme niiden puolesta, jotka ovat vakaumuksensa vuoksi vangittuina nykyään (Heprealaisille 13:3).