Siirry sisältöön

Pervomaiskin alioikeuden rakennus Biškekissä Kirgisiassa

1. JOULUKUUTA 2021
KIRGISIA

Kirgisia kieltämässä 13 Jehovan todistajien julkaisua

Kirgisia kieltämässä 13 Jehovan todistajien julkaisua

Biškekin kaupungissa Kirgisiassa toimiva Pervomaiskin alioikeus päätti 2. joulukuuta 2021 hylätä syyttäjän vaatimuksen julistaa 13 Jehovan todistajien julkaisua ekstremistisiksi. Syyttäjä oli yrittänyt saada asian nopeasti käsittelyyn, ja veljillä oli vain vähän aikaa valmistautua puolustamaan asiaansa. Jehovan todistajia edustaneet puolustusasianajajat ehtivät kuitenkin tekemään perusteellisen kirjallisen vastineen, jonka tuomari otti huomioon. Hän totesi, ettei syyttäjä ollut toiminut asianmukaisesti ja että syyte oli hylättävä. Syyttäjällä on kymmenen päivää aikaa valittaa päätöksestä.

Kirgisiassa Biškekissä toimiva Pervomaiskin alioikeus päättää torstaina 2. joulukuuta 2021, pitäisikö 13 Jehovan todistajien julkaisua julistaa ekstremistisiksi. Tapauksen asiakirja-aineisto paljastaa, että tavoitteena on Venäjän mallin mukaan kieltää muutakin kuin vain julkaisut. Esimerkiksi Kirgisian valtion kansallinen turvallisuuskomitea on lähettänyt syyttäjänvirastolle kirjeen, jonka mukaan ”tämän uskonnollisen järjestön materiaali olisi kiellettävä ja sen toiminnan kieltämistä Kirgisian tasavallassa olisi harkittava”.